Aika rientää sitä tiuhempaan, mitä enemmän vuosirenkaita kertyy. Vastahan podin kolmenkympin kriisiä. Tosin jo 19-vuotiaana. Ajattelin, että kohta olen 20 ja vastahan olin rippikoulussa ja jos nämä välivuodet ovat kuluneet näin vauhdilla, niin kolmekymppisiin ei ole kuin hujaus. Sitten pitikin jo puhallella pussiin ja pohtia terapian tarvetta…

Ehtiihän tuota, rauhoittelin itseäni ja hoidin alta lukion ja lakkiaiset. Terapiasta kävi kaikenlainen chillailu, hengailu ja ponnahdus maan rajojen ulkopuolelle. Britteihin lähtöä tehdessä en tiennyt yhtään lopullisen polkuni suuntaa. Hiljensin sisäisen pelottelijan ja luotin siihen, että elämä kantaa. Ja niinhän se kantoi, toi ajan myötä takaisin kotikylälle, vei pariksi vuodeksi Itä-Suomeen ja ponkautti sieltä takaisin pohjoiseen.