Inhokkisanojeni listan kärkipäässä ovat remontti ja suursiivous. Remontti on tosi ruma sana, mutta onneksi huusholli ei kaipaa remppaa juuri nyt. Suursiivous on ikävämpi sana, sillä se on ajankohtainen melkein aina. Ja varsinkin näin keväällä.
Kevätaurinko on armoton. Lahjomattomasti kirkas ja kova valo näyttää kaikki koirankarvat, murut, sormenjäljet, koiran kuolaroiskeet jopa viherkasvien lehdille pysäköineet pölyhituset. Ikkunat ovat harmaat ja täynnä likaviiruja – toivottavasti ne ovat ulkopuolella.
Hyi olkoon, tämän kaiken lian keskelläkö olen asunut? Kyllä, jopa ihan rauhallisen tyytyväisenä siihen hetkeen asti, kunnes aurinko otti ja paistoi ikkunasta sisälle.
Heikottaa ajatellakin, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Keväällä ei valitettavasti voi soveltaa marttojen hyviä joulusiivousvinkkejä. Keväällä ei sohvan alle nakattu mäntysuopasukka riitä, vaan joka paikka huutaa imuria ja rättiä. Se huuto ja vaatimus leviää vaatehuoneeseenkin, jonne tuskin uskallan katsoa, niin kovasti se on järjestelijää vailla.
Tunne, että pitää juuri nyt ottaa ja käydä koti läpi hammasharjan kanssa, ei voi olla yksin auringon syy. Se on varmaan kaikkinensa kevään syy.
Vaikka ihminen yrittää hallita vaistojaan, ei kevään pesänrakennusviettiä ole mikään nujertanut. Se on sama vietti kuin linnuilla, joka panee ne rakentamaan uutta pesää ja kohentamaan vanhaa. Tätä vaistoa sisustus- ja naistenlehdet käyttävät hyväksi esittelemällä kevään sisustustrendejä: näin teet kevään kotiisi, mene ja osta uudet verhot, uusi sohva, uutta sisustustilpehööriä lipaston päälle (pölyä keräämään).
Ostaminen olisi helppo tapa kohentaa koti. Mutta eivät uudet verhot paljon auta. Ne eivät näytä miltään, jos ikkunat ovat likaiset. Puhtaiden ikkunoiden rinnalla tahraiset ovet ja seinät, koirankarvainen sohva ja pölyiset hyllyt häpeävät olemassaoloaan. Kukatkin nuokuttavat lehtiään noloina. On siis aivan pakko siivota, oikein perusteellisesti.