Pieni lukio ei merkitse sitä, etteikö sielläkin tanssittaisi vanhojen tansseja. Siikalatvan lukiolla on tanssittu vuosittain, vaikka aina ei tanssijoita ole jonoksi asti ilmaantunut. Tänä vuonna lavalla oli vain neljä paria, mutta se ei tilaisuuden tunnelmaa latistanut.
Tanssijoista paistoi suhteellisen rento olemus. Jännittyneisyys ei ollut silmiinpistävää, sillä hymynkaretta ja parien katsekontakteja oli aiempia vuosia enemmän. Pojat luottivat asuissaan mustaan, tytöt pastelliin sekä syvään yönsiniseen.
Ohjelmistoon oli haettu hieman myös uutta tuttujen ja turvallisten tanssien oheen esimerkiksi marssipoloneesilla. Enemmänkin oli liikunnanopettaja Jan Vollbehrilla ollut tarjolla, mutta opiskelijoille riittivät tällä kertaa pienet muutokset.
Ehkä onkin parasta säästää jotain vielä ensi vuodelle, sillä innokkaita uusia tanssijoita tuntuu löytyvän. Ainakin auditorion ovella parveilleet ykkösen tyttöset tuntuivat kovasti jo odottavan omaa hohdokasta esitysvuoroaan asuineen ja kampauksineen.
Vanhojen oma tanssi on aina yllätys niin yleisölle kuin opettajille, sillä se valmistellaan ja harjoitellaan aina salassa. Eikä opiskelijoiden omat "muuvssit" pettäneet tänäkään vuonna, vaan musiikkipotpuri ja liikkeet kantoivat tarinaa hyvin. Kyllä jälleen tuli todistettua, että tunnelma on täysin tanssijoista kiinni ja wanhat joraa tykimmin.
