Tunnelma on ollut kuluvalla viikolla dystooppinen, jopa aavemainen, mutta synkimmässäkin pilvessä on hopeareunus. Maassamme on syntymässä uusi yhteishenki. Se jos mikään on ollut tervetullut muutos jatkuvaan sanailuun, riitelyyn ja huonoon käytökseen maan jokaisella tasolla. Pelin henki on selvä: tämä kriisi selvitetään.
Poikkeustila on sanana vahva ja sitä sen kuuluukin olla. Yksilön vapauksiin ei ole maassamme kajottu tällä mittakaavalla koskaan sitten sotavuosien. Jokaiselle meistä on outoa, että valtiovalta rajoittaa yksilönvapauksia. Suositellaan yhtä, kehotetaan toista ja osaa meistä ihan kielletään. Väestön vanhempi osa on määrätty pysymään kotioloissa, mitä jokaisen yli 70-vuotiaan lienee vaikeaa niellä. Sama porukka, joka on rakentanut maamme sellaiseksi kuin se vielä pari viikkoa sitten tunnettiin, on ”kotiarestissa”. Reilua se ei tietenkään ole, mutta päätös on ymmärrettävä. Henkiä pitää varjella ja kun siinä lopulta onnistutaan, katsotaan miten tästä eteenpäin.
Olemme fyysisesti erillämme, mutta lopulta yhdessä. Samassa Siikajoki-, Siikalatva-, Pyhäntä- ja Suomi-veneessä. Katso puolisoasi silmiin, hymyile rohkaisevasti lapsille. Kuuntele heitä ja keskustele. Myös pienet miettivät asioita, mutta eivät välttämättä osaa pukea pelkojaan sanoiksi. Kilauta myös sille yksin elävälle kaverille, josta et ole vähään aikaan kuullut mitään. Kun asioita vatvoo päivästä toiseen yksin, ongelmat alkavat paisua. Kun tunteita saa välillä purkaa ääneen, olo voi helpottua nopeasti.
Voi mennä viikkoja, ehkä kuukausia mutta lopulta tämäkin poikkeustila väistyy. Kun tuo päivä koittaa, olemme entistä vahvempia ja yhtenäisempiä. Ja ymmärrämme taas paremmin miten hienossa maassa ja upeiden ihmisten kanssa me elämme.