Siikalatva/Piippola Siinä ei kauaa nokka tuhise, kun sisarukset yhdessä jotain päättävät. Ei ainakaan Marjomaan siskoksilla.
Kirjoittaminen on ollut Virpi Marjomaa-Rajamäelle aina luontainen tapa ilmaista itseään.
– Tavoitteellinen kirjoittaminen alkoi 12–13-vuotiaana ja pian se oli jo sellaista, että omista teksteistään halusi palautetta, reilu kolmikymppinen Virpi muistelee.
Niin kova hinku palautteeseen oli, että nuori tyttö osti sitä pariin otteeseen Nuoren Voiman Liitolta, eikä ole katunut. Palaute oli hyvää ja rakentavaa, joten kirjoittamisinnostus on säilynyt parikymmentä vuotta. Eikä kynän käytön voimallisuudesta ole jäänyt osattomaksi lähisukukaan.
Viime syksynä myös kymmenen vuotta nuorempi sisko Iiris Marjomaa koki niin suuria tunteita äärilaidasta toiseen, että ne alkoivat tulvia yli runojen muodossa. Hän kertoo, ettei osaa kirjoittaa harkiten, vaan sanat ilmestyvät paperille kuin itsestään.
– Ajatukset oli pakko kirjoittaa paperille, että sai tilaa seuraavalle ajatukselle. En osaa kirjoittaa harkiten, vaan käteni kirjoittaa, mitä alitajunnassani ajattelen, Iiris kertoo.
Kumpikaan ei koe itseään pöytälaatikkorunoilijaksi. Niinpä ei ole ihme, että kun ajatus runojen julkaisemisesta heräsi Iiriksellä viime jouluna, lähtivät naiset saman tien suunnittelemaan yhteistä omakustanteista runokirjaa.
Lue lisää 16.4. Siikajokilaaksosta
