Kuinka kauan meidän siikalatvasten pitää hokea olevamme kaikki yhtä, ennen kuin se on totta? Ja kuinka pitkälle se lopulta on tarpeellista? Voimmehan olla sekä että. Sekä siikalatvasia että kestisiä, piipposia, pulukkisia tai ranttisia. Pikkukyläläismentaliteeteista puhumattakaan. Ei eroavaisuudet vähennä yhteiseen hiileen puhaltamisen hehkua, ennemmin ne antavat voimaa puhallukselle.
Yli vuosikymmenen olemme hokeneet mantraa “meidän on vihdoinkin ajateltava itseämme siikalatvasina”. Tämä siksi, että pääsisimme eroon kyläkyräilystä, kilpailusta ja kateudesta. Sitä on hoettu jopa niin paljon, että hokeman ärsyttävyys ohittaa jo niiden kuuluisien hirsien maininnan. (Enempää en niistä sano, voitte kysyä vieruskaverilta, jos ei muuten aukene.)
