Mietin, miten ihmeelliseltä tuntuukaan tämä kotiin palaaminen. Kotihan on muutakin kuin talo, jossa asun. Se on perhe, suku, muistot. Se on kotiseutu. Se on kuu, sekä tähtitaivas, jonka jälleen näen. Se on puut, talot, pikku pakkasella katuvalojen loisteessa kimaltava tie. Se on tutut ihmiset, ystävällisyys. Se on turvallisuus, yhteenkuuluvaisuus.
Siksi koti ei ollut siellä oravanpyörän ympärillä. Toki sielläkään vietettyä aikaa en kadu; paljon sain kokea, nähdä ja oppia.
Siis lähes neljännesvuosisata vierähti Suur-Helsingin maisemissa. Miten aika voikaan mennä niin äkkiä, melkeinpä huomaamatta? Jotenkin sitä ei tahdo tajuta, että enää ei tarvitse kimpsuineen ja kampsuineen tuota väliä kulkea. Työtkin kun hoituvat nykyään täältä kotivintiltä käsin. No, parin vuoden jälkeen nekin saavat jäädä muiden harteille.
Mutta aikansa kutakin, ja nyt on hyvä!