Jaksaa, jaksaa - painaa, painaa. Onko ärsyttävämpää hokemaa jumppatunneilta? Ja silti me uskomme ohjaajaa ja jaksamme aina vain painaa. Citius, altius, fortius.
Viedään itsemme äärirajoille nähdäksemme, kuinka pitkälle sinniä riittää. Jopa nautimme siitä, että voitimme ainakin itsemme. Toki jotkut nauttivat myös muiden voittamisesta ja antaa heidän nauttia.
Mutta noin niin kuin henkilökohtaisella tasolla ajateltuna mistä tietää olevansa äärirajoilla? Ja mitä sitten, kun sen saavuttaa?
Tulee mieleen Forrest Gump, joka äitinsä kuoltua alkoi juosta.