Nykyaikaisen tuulivoimarakentamisen ensiaskeleet ovat olleet Siikajoella melkoista kiireellä harppomista, jossa nyrjähdyksiltä ja kenties vakavimmilta vammoiltakaan ei ole vältytty. Luontoarvot ovat olleet hankkeissa lapsipuolen asemassa.
Tämän ei voi sanoa tulleen yllätyksenä, sillä suunnitelmien lähtökohdat ovat olleet puhtaan teknis-taloudellisia. Vähintään yhtä vakava ongelma kuin luontoarvojen sivuuttaminen on ollut kuntalaisten epätasa-arvoinen kohtelu, jota olen vierestä seuranneena pitkään ihmetellyt.
Voimaloita merelle
Siikajoelle puuhattiin ensimmäistä nykymittakaavan tuulivoimapuistoa vuonna 2008. Paikaksi oli valikoitunut matalan meren alue Varessäikän ja Merikylänlahden edustalla.
Lintu- ja luontoihmisenä olin tuskissani. Tuulivoima oli eri tavoin huonoista energiantuotantovaihtoehdoista vähiten huonoja, ja siksi kannatin sen lisärakentamista. Toisaalta Suomesta olisi ollut vaikea löytää selvästi huonompaa paikkaa tuulivoimaloiden sijoittamiselle kuin Hailuodon ja mantereen välinen salmi, jonka kautta kulkee yksi pohjoisen Skandinavian tärkeimmistä lintujen muuttoreiteistä.
Hyvä asia siis, mutta aivan väärässä paikassa.
Jäsenenä kokouksessa
Osallistuin osakaskunnan jäsenenä hanketta käsitelleeseen kokoukseen – mitättömällä manttaaliosuudella, mutta kuitenkin. Olin yrittänyt saada suunnitelmista tietoa etukäteen. Sitä ei paljon herunut.
Siinä vaiheessa, kun kysyin, kuinka paljon osakaskunnalle maksettaisiin voimalapaikoista vuokraa, minulle tuhahdettiin jo penseästi. Eihän sellaista voitu kertoa, minulle sanottiin – ”liikesalaisuuksia”.
Asiaa selventäneen osakaskunnan luottomiehen sanat ovat painuneet ikuisiksi ajoiksi muistiini: ”Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki asiat olisivat levällään?” En ollut uskoa korviani. Päätös hankkeeseen mukaan lähtemisestä olisi pitänyt tehdä ilman olennaisia tietoja sen vaikutuksista.
Osakaskunnan kokous sujui kuten sujui. Hytisimme joulukuisen koleassa Heikinhovissa aikamme. Yritin puhua hankkeen vaikutuksista linnustoon ja vedenalaisiin ekosysteemeihin, mutta eihän sillä mitään vaikutusta ollut.
Vihamieliseltä vaikuttanut kokouksen puheenjohtaja totesi lopulta, että joko se Auvinen on saanut valittaa tarpeeksi. Sillä läpihuutojuttuhan se oli, aivan kuten kahvitauolla oli etukäteen puhuttu.
Olin yhteydessä osakaskunnan suurimpiin jäseniin, seurankuntaan ja kuntaan. Ajattelin, että ehkäpä he voisivat ajatella muutakin kuin yksityistä taloudellista etua: luontoarvoja ja ehkä vähän myös mökkiläisten sielunmaisemaa. Minua kuunneltiin kohteliaasti, mutta siihen se jäi. Euro taisi painaa enemmän.
Rahaa paloi?
Varessäikän tuulivoimapuistoa selvitettiin pari vuotta. Lopulta ELY-keskuksen lausunto oli niin tyrmäävä, ettei projektista ole kuulunut sen koomin mitään. Hankevastaava totesi joskus polttaneensa selvityksiin seitsennumeroisen summan euroja. Kyllähän se vähän minuakin säälitti. Alueen ongelmat tuulivoimarakentamisen osalta olisi tosin moni voinut listata heti alkuun ilman kattavia selvityksiäkin.
Ja niistä tehdyistä selvityksistä? Yhtä niistä käytän edelleen varoittavana esimerkkinä ympäristövaikutuksen arviointia käsittelevällä yliopistokurssilla siitä, miten selvityksiä ei ainakaan kannata tehdä.
Voimaloita rämeelle
Edellä kuvattua taustaa vasten olin hyvilläni, kun kuulin hankevastaavan siirtäneen suunnitelmansa Vartinojalle kymmenen kilometrin etäisyydelle rantaviivasta. Aika merkittävä petolintujen muuttoreitti siitäkin ilmeisesti kulki, mutta silti nyt oltiin jo paljon harmittomammalla alueella. Täällä mikään ei voisi mennä ainakaan kovin pahasti pieleen – eihän?
Vartinojalle suunniteltiin yhdeksää voimalaa. Tietenkin, koska kymmenestä eteenpäin olisi pitänyt tehdä YVA ja kunnolliset luontoselvitykset. Vartinoja I:n suunnittelun tueksi tehdyt lintu- ja luontotyyppikartoitukset olivat masentavan puutteellisia. Vasta sitten, kun alueen koko kasvoi lisäosan myötä niin, että ELY vaati YVA:ia, panostettiin luontoselvityksiinkin vähän.
Kukaan ei olisi voinut etukäteen arvata sitä, mitä lisäalueen YVA:n myötä selvisi. Alueelta löytyi erittäin uhanalaisen arosuohaukan pesimäpaikka. Pari vuotta lintuja seurattuani oli selvää, että reviiri oli vakiintunut ja linnut vuodesta toiseen samoja yksilöitä. Ainoa tapaus laatuaan koko EU:n alueella.
Yksi YVA:n tarkoituksista on käsittääkseni se, että löydetyt luontoarvot otetaan alueen suunnittelussa huomioon. Vartinojalla ei otettu, ei millään tavoin. Vastuussa tästä on viime kädessä kaavoittaja eli Siikajoen kunta. Arosuohaukat olisi voitu ottaa huomioon varsin helpostikin: siirtämällä paria pahimmalla paikalla olevaa voimalaa vaikkapa alueen toiselle reunalle.
Vain 1,3 km
Sattumoisin myllyt, jotka olisi pitänyt siirtää arosuohaukan vuoksi, olivat samoja, jotka olivat liian lähellä lähimpiä asuttuja taloja. Riitta-Liisa ja Jouni Salmenkankaan taloon on lähimmästä voimalasta 1,3 km. Heidän kertomansa mukaan kunta suhtautui yksioikoisen kielteisesti myllyjen siirtämiseen kauemmaksi.
Herää kysymys miksi? Voimaloista koituu merkittävää taloudellista hyötyä niille, joiden maille ne pystytetään. Ymmärtääkseni maanomistaja on tehnyt huonon sopimuksen, jos hän saa voimalasta selvästi vähemmän vuokraa kuin 10 000 euroa vuodessa. Siis melkeinpä tyhjästä, sillä ei Vartinojan rämeillä ole koskaan mitään kovin suurta taloudellista arvoa tai käyttöpotentiaalia ole ollut.
Tätä en voi tietää, mutta haluan silti kysyä ääneen: eikö voimaloita voitu siirtää sen vuoksi, että siirrettyinä niistä olisivat hyötyneet eri henkilöt kuin mitä oli alun perin suunniteltu?
Kuntalaiset samalla viivalla?
Tästä pääsenkin kirjoitukseni tärkeimpään kysymykseen: kuntalaisten yhdenvertaiseen kohteluun.
Aluksi on kuitenkin todettava, että minä en omista maata Vartinojan suunnalla eikä minulla ole sukulaisia, jotka omistaisivat. Olen nähdäkseni tässä suhteessa ulkopuolinen, taloudellisesti hankkeesta täysin riippumaton tarkkailija. Vartinojasta olen kiinnostunut vain luonnonsuojelumielessä arosuohaukkojen vuoksi sekä siksi, että paikalliset asukkaat ovat pyytäneet minulta apua.
Kuntalaisten eriarvoinen kohtelu vaivaa minua yleisestä oikeudenmukaisuusnäkökulmasta.
Miten voi olla, että kunta tuottaa toiminnallaan – hankkeiden suunnittelulla ja kaavoituksella – yhdelle maanomistajalle samaan aikaan mittavia taloudellisia etuja, kun se tuottaa toiselle, viereisen tilan omistajalle, vähintään yhtä mittavia tappioita?
Vai miltä sinusta tuntuisi olla esimerkiksi Salmenkankaiden saappaissa? Kirjoitan heidän luvallaan. Tuulivoimaloiden aiheuttamien haittojen vuoksi heidän kotitilansa maille ei voi enää rakentaa ja heidän omistamaa maataan pakkolunastettiin voimajohtokäytävää varten. Kiinteistön arvon laskemisen myötä taloudelliset tappiot voivat olla yksittäisten ihmisten mittakaavassa hyvin mittavat.
Pahinta on kuitenkin ollut reilusti ympäristöministeriön kahden kilometrin suojavyöhykettä lähemmäs rakennettujen voimaloiden aiheuttama häiriö. Sopivalla kelillä, kun tulee oikealla voimakkuudella oikeasta suunnasta ja esimerkiksi räntäsade painaa ääneen alas, Riitta-Liisa ja Jouni heräävät keskellä yötä voimaloiden meluun. Heidän kokemuksiensa mukaan voimalat ovat vaikuttaneet perheenjäsenten terveyteen.
Kokemus otettava vakavasti
Tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista, infraäänistä ja muusta, ei kukaan voi sanoa vielä mitään lopullista. Omasta mielestäni ihmisten kokemus on kuitenkin aina otettava vakavasti. Salmenkankaiden tapauksessa kyse ei ole edes mistään kuulualueen ulkopuolella olevasta sykkeestä, vaan ihan ihmiskorvin kuultavasta melusta.
Mitä jos käy niin, että Salmenkankaat eivät enää voi asua kotonaan? Kumpi väistää, ihminen vai voimalaitos?
Mielestäni on täysin sallittua, että Siikajoen kunta pyrkii hyötymään tuulivoimarakentamisesta taloudellisesti. Tuulivoimasta saatavilla verotuloillahan voidaan kattaa esimerkiksi lasten tai vanhusten hoidon kustannuksia. Mutta niinhän ei voi kuitenkaan olla, että tuo hyöty saavutetaan kohtelemalla kuntalaisia räikeän eriarvoisesti. Eihän?
Mikäli olen täysin hakoteillä epäillessäni, että kuntalaisia todellakin on kohdeltu eriarvoisesti, toivon, että joku kunnan päätöksentekijä tai virkamies osoittaa, miten asiat ovat oikeasti menneet. Jos taas olen edes osaksi oikeassa, niin mielestäni tässä on vakavan keskustelun paikka.
Osaltaan Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Vartinojan laajennusosan tuulivoimaosayleiskaavan laittomuudesta oli jo painava osoitus siitä, ettei kaikki ole mennyt oikein. Etäältä asioita seuravana en tiedä mitä kaikkea tästä on kunnan hallinnossa seurannut, mutta selvää pitäisi olla ainakin sen, että KHO:n päätös sisälsi vakavan viestin kunnalle.
Siikajoki on turhaan alentanut itsensä ja antanut tuulivoimakonsulttien viedä itseään kuin sitä kuuluisaa pässiä narusta.
Ari-Pekka Auvinen
Kaksinkertainen
mökkiläinen Siikajoelta