Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois. Näin opetti pitkäaikainen maalaisliitto-keskustan poliitikko Johannes Virolainen. Vaalituloksesta ei ole valitusoikeutta ja Suomen kansan mielipide oli, ettei keskustaan ole tarpeeksi luottamista tällä kertaa. Keskustan tarjous ei puhutellut, kansan tuen sai oikeiston kokoomuksen ja perussuomalaisten tarjous sekä vasemmalle koukannut SDP. Sain itse vahvan valtakirjan Oulun vaalipiirin äänestäjiltä, siitä äänestäjille mitä suurimmat kiitokset.
Keskusta on viimeisen 20 vuoden aikana ollut hallituksessa 16 vuotta. Nyt kansa osoitti vuoron oppositioon. Taisi tehdä niin neljä vuotta sittenkin, kun Sipilän hallituskaudella kannatus laski rajusti. Nyt kuulossamme ei ole vikaa. Se olisi pitänyt oppia kerrasta, mutta toista virhettä keskusta ei tee vaan kunnioittaa tarkasti kansan osoittamaa suuntaa.