Kolumni
Sotesoppa ei lakkaa kiehumasta, taitaa jo kiehua yli. Syksyn mittaan keskustelu soten ympärillä on käynyt kuumana muun muassa pitkien hoitojonojen, keikkalääkäreiden ylisuurien palkkioiden ja rahoitusvajeen osalta.
Eduskunnassa väitellään, kenen syy nykyinen tilanne on. Ja jos somen puolelle kurkkaa, niin siellä vastaukset kyllä tiedetään. Useimmiten syy tuntuu olevan edellisen hallituksen ja etenkin keskustapuolueen. Syyttelemällä ei asia parane, vaaditaan tekoja. Mutta kerrataanpa vielä, miksi ja millaisessa tilanteessa meidänkin alueellamme olemme.
Jo 15 vuotta sitten tutkijat havaitsivat että sosiaali- ja terveyspalvelut pitää uudistaa, mikäli niiden saatavuus aiotaan turvata myös tulevaisuudessa.