Kolumni

Kerron salaisuuden

Kirsi Kivioja
Kirsi Kivioja

Jos ei tiedetä, niin on vaikea löytää. Jos ei näy eikä kuulu, niin on vaikea tietää. Jos ei edes tiedä, niin aina ei osaa edes kysyä. Jotkut yrittäjät elävät edelleenkin siinä uskossa, että kaikki hänet tuntevat tai tietävät. Nyt kerron salaisuuden: ei me tiedetä. Ja kivahan se olisi tietää.

Kuka olisi parempi kertoja yrityksestä, kuin yrittäjä itse, kun on kyse hänen luomasta yritystoiminnasta. Kun saavuin tänne Siikajoelle viitisen vuotta sitten naimakauppojen saattelemana, en tuntenut ketään. Tai no, kyllähän tunsin sen miehen jotenkuten, jonka johdosta olin tänne kulkeutunut. Edelleen tutustutaan ja koulutuskin on vielä pahasti kesken, mutta se meidän parisuhteesta, pysytään siis asiassa.

Vuoden verran ihmeteltyäni aloin hiljalleen hankkimaan tietoa alueella vaikuttavista yrit-täjistä yrityksineen. Paikkakunnalla ikänsä eläneet tietävät varmaankin paikakunnalla ikänsä yrittäneet, mutta muuttoliikettä tapahtuu ulos sekä sisään ja suotavaahan se olisi, että palvelut ja niiden tarjoajat olisivat helposti löydettävissä. Siikajoella harva yrittäjä yrityksineen oli helposti löydettävissä. Toki probleema voi tässä tapauksessa hyvinkin olla myös etsijässä.

Nöyrä saa olla, mutta oman osaamisensa sekä siitä saatavan yhteisöllisen hyödyn jakamisen suhteen ei pidä alkaa nöyristelemään. Tulee kehdata kailottaa omaa osaamistaan sekä palveluitaan. Jos alue halutaan pitää elinvoimaisena, niin olisihan se suotavaa, että alueemme yrittäjät näkyvät ja kuuluvat, sekä löytyvät. Markkinointi on monelle yrittäjälle kenties vieläkin kaukainen käsite, mutta tuiki tarpeellinen yrityksen löydettävyyden kannalta. Edellytyksenä tietenkin on, että yrittäjä haluaa yrityksineen näkyä.

Valtuustoseminaarissa alueen yrittäjät saivat äänensä kuuluville omassa puheenvuorossaan. Kiitos siitä, yhteistyötä aina tarvitaan. Pääviesti alueemme päättäjille oli, että hankintoja tehdessä tulisi alueemme yrittäjiltä pyytää edes se tarjous. Pidäthän yrittäjä siis itsestäsi sopivassa suhteessa meteliä ja ole löydettävissä. Tarjousta on helpompi pyytää, mitä helpommin sinut löytää.

Loppukevennyksenä todettakoon: Se joka ei tiedä mitään ja tietää sen, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä mitään, eikä tiedä ettei tiedä mitään. Sen kuitenkin itse tiedän, että oikeassa paikassa olen juuri nyt ja paljon olen löytänyt.