Kaupallinen yhteistyö
Pääkirjoitus

Kiih­dy­tys­kais­ta Oulun tun­net­tuu­del­le

-
Kuva: Harri Tarvainen

Kesä on jo pitkällä, mutta vielä on kulttuuripääkaupunkivuotta jäljellä.

Vuosi 2026 tulee jäämään Oulun historiaan. Harva hanke on koonnut näin laajasti yhteen ihmisiä, yhteisöjä, yrityksiä ja kuntia yhteisen tavoitteen äärelle. Olemme rakentaneet yhdessä jotakin uskomattoman upeaa. Olemme rakentaneet kulttuuri-ilmastonmuutosta.

Uskon, että kulttuuripääkaupunkivuosi on ollut Oululle onnenpotku. Tai lottovoitto, mutta sellainen, jota ei voitettu sattumalta, vaan rakennettiin vuosikymmenen työllä. On selvää, ettei kulttuuripääkaupunkivuosi voi jatkua sellaisenaan vuonna 2027.

Jos kaikki jatkuisi täsmälleen samana, emme olisi onnistuneet. Kulttuuripääkaupunkivuoden tehtävä ei ole ylläpitää hetkellistä huippua, vaan synnyttää muutos, joka kantaa. Ehkä hieman hiljaisempana, mutta paljon kestävämpänä.

Jotkut asiat päättyvät vuoden 2026 vuoden jälkeen. Tärkeämpää kuitenkin on se, mitä jää. Jo nyt on nähtävillä, että sitä on paljon.

"Kulttuuripääkaupunkivuoden tehtävä ei ole ylläpitää hetkellistä huippua, vaan synnyttää muutos, joka kantaa."

Meille jäävät uudet yhteistyön tavat. Meillä on nyt kyky tehdä yhdessä yli organisaatiorajojen. Meillä on luottamus toimijoiden välillä ja rohkeus kutsua mukaan uusia tekijöitä. Meille jää osaaminen: taito rakentaa kansainvälisiä kumppanuuksia, hakea rahoitusta ja toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa. Meille jäävät myös konkreettiset jäljet. Uudet tilat, julkinen taide, tarinareitit ja tapahtumat, jotka ovat saaneet uutta väriä kulttuuripääkaupunkivuodesta.

Mutta ehkä tärkeintä on se, mikä ei näy yhtä selvästi. Yhteisöllisyys. Osallisuus. Kokemus siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille.

Vapaaehtoiset, kulttuurikaverit, paikalliset tekijät ja uudet yleisöt ovat avanneet ovia, joita ei enää voi sulkea. Kun suuri osa kulttuurikavereista on maahan muuttaneita ja sadat ihmiset ovat löytäneet paikkansa kulttuurin tekijöinä ja kokijoina, kyse ei ole enää hankkeesta. Kyse on muutoksesta tavassa ajatella kaupunkia ja sen asukkaita.

Silti tiedämme, että muutos ei jatku itsestään.

Siksi perintö on muutakin kuin lista hankkeita tai rakenteita. Se on valinta. Jokapäiväinen päätös jatkaa yhteistyötä, pitää yhteydet elossa, kutsua uusia ihmisiä mukaan ja vaalia syntynyttä luottamusta.

On ymmärrettävää, että vuoteen 2027 liittyy myös huolta. Pysyykö saavutettu taso? Jatkuvatko verkostot? Riittävätkö resurssit?

Oikeampi kysymys on kuitenkin tämä: osaammeko käyttää sen, mitä olemme oppineet?

Kulttuuri-ilmastonmuutos tarkoittaa uutta lähtötasoa. Sitä, että rakennamme tästä eteenpäin viisaammin, yhdessä ja tarkoituksellisemmin.

Oulu2026 on tehnyt meistä näkyvämmän kaupungin Euroopassa. Mutta kyllä minä näen muutosta myös siinä, miten näemme itse itsemme. Uskallammeko ajatella, että olemme sekä teknologia- että kulttuurikaupunki — ja että juuri tuo yhdistelmä tekee meistä kiinnostavan?

Tämä vuosi on muuttanut tapaamme puhua Oulusta ja toivottavasti myös tapaamme uskoa siihen, mitä voimme olla.

Kaikki ei jatku vuonna 2027 eikä tarvitsekaan. Parhaat asiat voivat kuitenkin juurtua pysyviksi.

Siinä on meille yhteinen savotta.

Harriet UrponenOulun kaupungin viestintäjohtaja
Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö