Viime päivinä olen miettinyt useamman kerran, mikä entisten ja nykyisen työpaikkani merkitys on henkilöhistoriaani.
Ajatuksen nosti pintaan uutinen Kylmänen Food Oy:n konkurssiin hakeutumisesta. En olisi uskonut, että yrityksen, jonka palveluksessa perheestäni ei ole enää ketään, herättäisi näin voimakkaita tunteita.
Maanantai meni pilalle. Ajatus ei juossut mielensopukoista näppäimistön kautta tekstiksi kuten olisi pitänyt. Uutinen heijastui myös yöuniin.
Sydänalassa tuntui outo tunne. Miksi minä reagoin näin, vaikka olen ollut yrityksessä töissä vain reilut puoli vuotta 1992.