Karjalan Liitto täytti viime vuonna 80 vuotta. Liiton taholta toivottiin seurojen huomioivan juhlavuoden puun istuttamisella sopivaan paikkaan.
Viime vuonna emme saaneet tehtyä sitä. Tänä vuonna otimme asian esille.
Niinpä seuramme, Paavolan Karjalaseura, alkoi tiedustella jäsentensä mielipidettä puun istuttamiseen. Paikaksi valikoitui kunnan puutarhurin ehdottama Katiskapuisto Ruukin taajamassa. Äänestyksen perusteella valitsimme istutettavaksi puuksi kyynelkoivun. Se kuvastaa oikein hyvin jo nimenään niitä kyyneleitä, joita evakot vuodattivat joutuessaan jättämään rakkaan Karjalan ja kaipuusta sinne.
Monet ovat päässeet käymään lapsuutensa kotiseudulla.