
Marko Koskela liikkuu työssään Metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden johtajana pitkin poikin isoa aluetta. Hänen mukaansa on valtakunnallinen suuntaus, että metsänhoitoyhdistysten koko kasvaa.
Kuva: Laura Seppä
Metsänomistajat ovat saaneet yhdistykseensä uuden johtajan Siikalakeuden alueella, kun Marko Koskela aloitti työnsä elokuun alussa. Pulkkilasta kotoisin oleva ja Pyhännällä asuva Koskela toimi aiemmin Metsänhoitoyhdistys Kainuun johtajana.
Uudessa työssään Koskela aikoo kiertää toimipisteillä, jotta yhteishenki pysyy hyvänä ja työntekijät voivat kertoa omia ajatuksiaan.