Virran varrelta
Muutama vuosi sitten siskoni kertoi minulle olevansa raskaana. Se oli hämmentävä uutinen, koska olimme ennen molemmat olleet sitä mieltä, ettei lapsia haluta. Kasvaessamme tämä ajatus on molemmilla muuttunut.
Tätiys oli minulle aivan uusi asia, mutta en malttanut odottaa, että tämä tätitettävä syntyy. Lisäksi sain kunnian olla hänen kumminsa.
Minulla on ollut omien tätieni kanssa hyvin vahva suhde ja haluaisin samanlaisen myös minulle ja kummipojalleni. Pienenä esimerkiksi Perttulin-päivät oli itselle hyvin tärkeä viikonloppu, koska silloin myös tädit tulivat kauempaa käymään.