Kolumni

Onnekas sattuma muutti kaiken

-
Kuva: Vesa Joensuu

Kevät 2002 selainen Raahen Seutua samaisen lehden toimituksessa. Lehdessä on ilmoitus alkavista greencard-kursseista Siikajoen golfkentällä. Esimieheni, päätoimittaja Nousiainen sanoi hetimiten, että tuonne sinun kannattaakin mennä. ”Alapa poika pelata golffia. Minulta löytyy mailat, joita voit lainata ja Raahen Seudulla on golfyhtiön osake, eli pelilippujakin voisi löytyä – jos siis kiinnostaa.”

Itse asiassa hieman kiinnosti. Olin katsellut jonkin verran lajivälähdyksiä Urheiluruudusta ja muista makasiiniohjelmista. Golf kiehtoi, sillä uskoin, että siinä tarvitaan vähän saman tyyppisiä taitoja kuin biljardissa, jota olin harrastanut intohimoisesti aiemmin. Lisäksi suvustani löytyi entinen golfin maailmanlistan ykköspelaaja, mutta ei siitä sen enempää.

Ilmoittauduin kurssille ja se oli menoa. Homma oli älyttömän mukavaa, mutta samalla vaikeaa. Biljarditaidoista ei ollut minkäänlaista hyötyä, sillä fyysinen lajisuoritus on niin näiden kahden lajin välillä niin erilainen kuin olla ja voi. Henkisellä puolella hyvä pelipää on toki eduksi molemmissa, mutta siinäkään suhteessa en saanut minkäänlaista apua vanhasta.

Mutta ihanaa se vain on. Ihan parasta, vaikka aika ajoin sitä joutuu miettimään, että miksi, oi miksi pilasin taas kauniin kesäisen kävelylenkin ottamalla mailat mukaan ja lyömällä palloa metsään. Miksen saa mahtumaan pientä palloa aluelle, johon mahtuisi vaikka Boeing 757 laskeutumaan. Kuinka se sapettaa, kun hyvä pelisuunnitelma kaatuu ensimmäiseen lyöntiin tai se, että pallo lentää kesken kierroksen ilman selkeää syytä 50 metriä vinoon.

Mutta kuten sanottua, kaikesta tuosta huolimatta golf on ihanaa. Miksi näin on, sitä on melkein mahdotonta sanallistaa. Golffari on optimisti, joka näkee herkästi vain hyvät seikat. 20 huonoa lyöntiä unohtuu, kun saa aikaiseksi yhden täydellisen.

Miksi aloin juuri nyt miettiä koko lajia johtuu siitä, että tulevan viikonlopun jälkeen kausi on osaltani taas paketissa. Raahentienoon Golfin päätöskisa pelataan lauantaina, ja riemumielinen joukkuekisa on perinteisesti ollut yksi kauden kohokohdista, ja siihen on ollut aina hyvä lopettaa. Joukkueemme on vieläpä minusta riippumatta pärjännyt kisassa yleensä todella hyvin, joten odotukset ovat taas korkealla.

Tällä kertaa kyseiseen tapahtumaan liittyy pieni ja valitettava ”mutta”, sillä koronaviruksen leviämislukemat ovat kohonneet taas sellaiselle tasolle, ettei golfklubin tanssilattiaa tule tänä syksynä valloitettua.

Jos luotat minuun ja uskot, että tämän jutun asioissa voisi olla edes hitunen järkeä, käy ihmeessä kokeilemassa golffia. Jos et enää tänä syksynä ennätä, jätä ajatus muhimaan yli talven ja palaa asiaan keväällä. Siikajoella on upea kenttä, jonne Pyhännältään ei ole juuri enemmän matkaa kuin Kajaaniin – Katinkullasta puhumattakaan. Kenttä vetää väkeä myös Oulun suunnalta ja me voimme olla omastamme aidosti ylpeitä.