Oulun käräjäoikeudessa järjestettiin tiistaina valmisteluistunto jutussa, jossa Raahen seudulla sijaitsevan tilan pariskunnalle vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
Sen väitetään tapahtuneen huhtikuun 2019 puolivälin ja helmikuun 2020 puolivälin välisenä aikana.
Syytetyt kiistävät syytteensä.
Valmistelun myötä julkisiksi tulleista oikeuden asiakirjoista selviää, että syyttäjä väittää pariskunnan kohdelleen kaltoin hoidossaan olleita eläimiä. Syyttäjän mukaan heillä pihattonavetta, jossa oli muun muassa toistasataa nautaa.
Eläinsuojelutarkastuksissa havaittiin erilaisia puutteita eläinten huolenpidossa. Tarkastusten mukaan navetan lantakäytävät olivat tarpeettoman likaiset, nautakarjan ruokinta ei ollut riittävää eikä riittävän ravitsevaa eivätkä eläimet saaneet tarpeeksi vettä.
Tarkastuksissa todettiin myös, että naudat eivät saaneet riittävää terveyden- ja sairaudenhoitoa.