Pysäköinti muuttuu maksulliseksi Ruukissa 1. huhtikuuta alkaen, on Siikajoen kunta päättänyt. Ensimmäisen vuoden aikana pysäköintimaksua peritään Ruukin keskustassa, johon luetaan mukaan myös kirjaston parkkipaikka. Maksun ulottamisesta muihin taajamiin kunnassa päätetään myöhemmin.
Autoilijoiden lohduksi ensimmäinen vuosi on siirtymäaikaa, ja ilmaista pysäköintiä haluavat voivat hakea kunnantalolta P-tunnuksen. Tunnukset täytyy hakea henkilökohtaisesti ja mukana on oltava ajokortti. Tunnuksia jaetaan kunnanvirastolta 1. huhtikuuta kello 9–11.
– Verkossa ei tunnusta voi hakea, koska se olisi vaatinut vahvan tunnistautumisen pankkitunnuksilla, kunnanjohtaja Pertti Severinkangas perustelee.
Ilmaistunnukset ovat voimassa vuoden loppuun asti. Ensi vuoden alussa ne Severinkankaan mukaan muuttuvat kuukausimaksullisiksi ja tunnuksen saa hintaan 29,90 euroa kuukaudessa.
Pysäköintimaksun takana on kunnan surkea taloustilanne. Tämän vuoden talousarvio on kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen, ja parkkimaksuilla halutaan kuilua kuroa umpeen.
– Talouden lisäksi pyritään kiinnittämään huomiota liikenneturvallisuuteen. Että Ruukissa parkkeerataan oikein ja liikennesääntöjen mukaisesti, Severinkangas kiteyttää.