Kesäkuun lopulla riehuneet myrskyt kaatoivat runsaasti metsää ympäri Suomea. Pohjois-Suomessa ankarimmat myrskytuhot koettiin Taivalkoskella, jossa Paula-myrsky kaatoi puuta arviolta satoja tuhansia kuutiometrejä. Metsäkeskuksen neuvojan Markku Paloniemen mukaan tuhojen laajuutta voi edelleen vain arvioida.
– Puulajeittain arvioituna mäntyä on kaatunut eniten ja pinnallisesta juuristostaan huolimatta kuusia vähemmän. Hurjinta on ollut, että varttuneiden ja kasvatusmetsien lisäksi myrsky tuhosi taimikoita. Viiden ja jopa kahden metrin korkuista taimikkoa meni sileäksi.
Talousmetsissä metsälaki velvoittaa poistamaan myrskytuhoalueilta vahingoittuneet ja kaatuneet puut. Ne pyritään korjaamaan mahdollisimman pian, mutta joka tapauksessa työtä riittää pitkälle syksyyn.