Se yksi reissu Paa­na­jär­vel­le muutti elämän – nyt tulossa yh­tei­set 150-vuo­tis­juh­lat

Tuula Kaisa ja Keijo Mustonen viettävät moninkertaista juhlavuotta. Lauantaina 7. helmikuuta vietetään yhteisiä 150-vuotispäiviä ja juhannuksena 20-vuotishääpäivää.

Kuva: Kirsi Junttila

Toisten auttamisella saattaa olla koko omaa elämää mullistavia seurauksia. Näin on käynyt ainakin Keijo ja Tuula Kaisa Mustoselle, joten kerrotaanpas kaikki alusta alkaen.

Ensimmäisen kerran pariskunta tapasi toisensa kesällä 2000 Keijon pihalla, kun he olivat lähdössä Paanajärvelle. Mitään ei tuolloin vielä syttynyt, mutta Tuula Kaisa pisti merkille, miten reipasaskeleinen mies oli.

Raahen seurakunta järjesti vuosituhannen vaihteessa monena vuonna vaiheessa Paanajärvellä lastenleirejä, joita Tuula Kaisa veti. Tällä kertaa seurakunta halusi myös antaa opastusta kasvimaan hoidosta ja tehtävään pyydettiin Keijoa, joka oli käynyt usealla avustusmatkalla Vienan Kemissä.

Reissuun lähdettiin Keijon autolla. Mennessä kyydissä oli useampi seurakunnan työntekijä, mutta tullessa mutta takaisin päin ajelivat Keijo ja Tuula Kaisa kahdestaan.

– Matkalla puhuttiin tiiviisti ja hyvinkin syvällisesti. Keskustelu oli ainutlaatuinen ja huomasin, että Keijo on hyvä keskustelukumppani, Tuula Kaisa kertoo.

Reissun jälkeen matkalaiset eivät pitäneet tiivistä yhteyttä, mutta vähitellen tuttavuus syveni ystävyydeksi ja edelleen sitäkin vakavammaksi. Kihlat haettiin 2005 ja häitä vietettiin juhannuksena 2006.

Avioliitto oli molemmille iso elämänmuutos. Varsinkin Keijolle, joka oli pitänyt itseään vannoutuneena poikamiehenä. Kunnes tuli "pakonomainen sitoutumisen tarve" , kuten hän mielenmuutosta kuvailee.

– Oli kova sopeutuminen siihen, että on otettava huomioon jonkun muunkin mielipide kuin minun, Keijo muistelee liiton alkua.

Lisäksi Keijon elämään tulivat Tuula Kaisan neljä lasta perheineen. Ennen avioliittoa Keijo oli miettinyt, miten lapset häneen suhtautuvat ja miten hän itse oppii olemaan eteenkin Tuula Kaisan pienten lastenlasten kanssa.

– Yllättävänkin neutraalisti ovat suhtautuneet, vaikka en ymmärrä lapsista mitään. Kyllä kait olen niitten kanssa hyvin pärjännyt, Keijo tuumii.

Sopeuduttava oli Tuula Kaisankin, joka oli ehtinyt olla 30 vuotta leskenä ja tottunut itsenäiseen elämään. Hän oli jo ajatellut, ettei uutta puolisoa tulekaan.

– Eikä puolisoksi maanviljelijää, kun en ymmärrä maanviljelystä mitään. Mutta toisin kävi, Keijolla oli silloin vielä peltoja, Tuula Kaisa naurahtaa.

– Vielä tänä päivänäkin on joutunut miettimään, että Tuula Kaisalla on ollut monenlaisia jätkiä tarjolla ja kaikista huonoimman valitsi, Keijo veistelee.

_ Keijo on hyvä ruuan äärellä, sanoo ruuanlaitosta pitävä Tuula Kaisa.

Kuva: Kirsi Junttila

Hyvin on pariskunta yhteiseloon sopeutunut. Siinä on luultavasti auttanut se, että yhteisiä harrastuksia on paljon. Molemmat käyvät mielellään konserteissa ja taidenäyttelyissä, tykkäävät matkustella ja lukea.

Paria syvimmin yhdistävä asia on varmaankin halu auttaa toisia. Keijo on ollut mukana vapaaehtoisena, Tuula Kaisa on saanut toteuttaa auttamishalua myös työssään.

Kunnallispolitiikassa Keijo on ollut mukana 1980-luvulta lähtien ja hän seuraa Siikajoen asioita edelleen varavaltuutettuna. Kotona kunnan asioita Keijo pohtii niin tiiviisti, että Tuula Kaisakiin on saanut lievän tartunnan.

– Koko maailman politiikka kiinnostaa ja Keijon myötä on herännyt kiinnostus myös kunnallispolitiikkaan. Siitä tulee tehtyä havaintoja, Tuula Kaisa kertoo.

Nyt edessä ovat yhteiset 150-vuotisjuhlat. Tosin kumpikaan ei juhli vanhenemista, vaan sitä, että Tuula Kaisa on saavuttanut 80 vuoden ja Keijo 70 vuoden iän.

– Minua on aina häirinnyt ilmoitukset, joissa sanotaan että "en juhli vanhenemistani". Ikä on tavoite, merkkipaalu, joka saavutetaan, Keijo tuumii.

– On suuri kiitoksen aihe, että täyttää kahdeksankymmentä vuotta, Tuula Kaisa myhäilee.

Kotona jokirannassa pari aikoo kässehtiä niin kauan kuin kunto vain sallii. Liikkujen vähenemiseen on jo varauduttu vaihtamalla talo maalämmölle sekä ostamalla asunto hissitalosta Raahesta, vaikka kaupunkilaiselämä Keijon mielestä onkin laiskojen ihmisten asumismuoto.

– Seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana ei kunto ainakaan parane, hän perustelee.

– Sen tietää, että suurempi osa elämää on takana kuin edessä. Silti ei ole luovuttamisen mieli, vaikka iän tuomat rajoitteet tuntee, Tuula Kaisa pohtii.

– Aikoinani ajattelin, että kaikilta eläkeläisiltä pitäisi ottaa ajokortti pois heti, kun kuusikymmentä viisi vuotta täyttyy. Nyt en enää ajattele, Keijo nauraa.