Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Sie­ni­ret­ken antia Kirk­ko­kuk­ku­lal­ta

Sieniretkellä hyvillä mielin, koko sakilla! Kuva Kerttu Tiri
Sieniretkellä hyvillä mielin, koko sakilla! Kuva Kerttu Tiri
Kuva: Lukijan kuva

Keskiviikkona 8.9. kokoontui Siikajoen Kirkkokukkulan maastoon innokas sienestäjäjoukko mukanaan korit tai sangot, sieniveitset tai tavalliset veitset sienien maasta irrottamiseen.

Edellisenä päivänä oli kuunneltu Tuomo Vähäsarjan lennokasta ja mieleenpainuvaa esitystä tavallisista syötävistä ja myös myrkyllisistä sienistä.

Muistiinpanoja sai tehdä kovalla kiireellä, mikäli aikoi saada kaiken paperille. Kuvakirjat kiersivät ja Tuomon poimivat sienet.

Kansalaisopiston toimistosihteeri Hannele Jormakka oli varannut jääkaappiin syötävää ja kahvipaketin ja teepusseja. Makoisat syötävät hupenivat illan kuluessa kurssilaisten suihin. Kiitos huomaavaisuudesta Hannele!

Sienestysilma suosi meitä, ei satanut eikä ollut liian kylmää. Joillakin poimijoilla oli tabletit tai kännykät, joista löytyi kuvia niistä sienistä, joita ei ennen tunnistanut.

Jokainen kulki omaa tahtia, useat pareittain. Meidän, joilla on huono suuntavaisto, ei kannattanut kulkea kauas. Aina piti tiedostaa, missä päin autot ja lähtöpaikka ovat.

Löytyihän niitä uusiakin tuttavuuksia maastosta. Moneen koriin löysi tiensä kehnäsieni ja mustavahakas, jotka ovat minulle uusia ruokasieniä. Haperoitakaan ennen aiemmin juuri ole ruuaksi laittanut. Tatit ovat jo olleet tuttuja. Eniten sain kangassieniä, tuutuja ja turvallisia jo lapsuudesta.

Kanttarellit pysyivät piilossa. Niitä ei kenenkään korista löytynyt.

Meillä piti olla muovipussi oy-sienille. Ne ovat vetäjämme Tuomon mukaan sellaisia, joita ei voi käyttää ruuaksi. Lopuksi katsastettiin jokaisen kerääjän saalis.

Omasta sangostani löytyi oy-tuotteita muutamia. Lisäksi poimin hiukan puolukoita. Ei siis hukkaan kulunut tämäkään iltapäivä, kun metsän hiljaisuus ja rauha ruokki mieltä ja liikunta kuntoa. Ainoa varjopuli olivat hirvikärpäset, joista yksi onnistui kulkeutumaan kotiin saakka.

Mukana oli nuoria, opinhaluisia ihmisiä, joiden kasvot tunnistaa seuraavan kerran vastaan tultaessa.

Muita ”luokalle jääneitä” ei näkynyt. Minä olin mukana viime vuonnakin, mutta unohtunut oli tietous, joten en yhtään kadu mukaan lähtemistä tänäkin syksynä.

Kiitos, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään! Iloista syksyn jatkoa ja sieniapajien löytymistä !