Aivan uuden alan työntekijöitä haetaan Siikajoelle. Kunnassa on avoinna neljä vuoden mittaista hoksauttajan paikkaa. Yksi paikka täytetään sisäisellä haulla, kolme on avoimessa haussa.
Hoksauttaja tulee tekemään töitään kouluilla lasten parissa.
– Nimensä mukaan hoksauttaja hoksauttaa oppilaita. Hän tekee vähän samantyyppistä työtä kuin koulunkäynninohjaaja, mutta ei puutu oppimiseen. Hän tukee koulunkäyntiä ja auttaa pitämään kiinni yhteisistä pelisäännöistä, kuvailee sivistystoimenjohtaja Jonna Heikkilä.
Hoksauttajia palkataan hankerahoituksella ensi lukuvuodeksi ja hanke kestää vuoden 2023 loppuun.