Siikajokilaakso tavoittaa viikoittain aiempaa useamman. Tällä viikolla julkaistu tutkimus kertoo, että Siikajokilaakso tavoittaa verkossa ja printissä joka viikko 21 300 lukijaa. Kasvua on vuodentakaisesta 3,4 prosenttia.
Digitaalisia sisältöjä kuluttavien osalta kasvu on ollut kovaa. Heitä oli viime vuonna 18,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2025. Myös muissa Kaleva Median pohjoisen paikallislehdissä kävijämäärät olivat nousussa.
Kaleva Median kaikkien sanomalehtimedioiden viikkotavoittavuus yhteenlaskettuna nousi 830 000 lukijaan. Nousua edellisvuodesta oli 1,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Kansallisesta Mediatutkimuksesta (KMT 2026).
Tuoreen raportin mukaan sanomalehdet tavoittavat suomalaiset hyvin. Sanomalehtiä lukee painettuna tai digitaalisena viikoittain 93 prosenttia ja aikakauslehtiä 81 prosenttia suomalaista. Sanomalehdillä on siis yhteensä noin neljä miljoonaa viikoittaista lukijaa.
Tiedot selviävät tutkimuksen tilanneen Media Metrics Finlandin tiedotteesta.
Aiempiin vuosiin verraten kokonaislukeminen on pysynyt korkealla tasolla. Lukeminen painottuu yhä enemmän digitaalisiin sisältöihin. Muutos ei kuitenkaan tarkoita, että lukijat siirtyisivät kokonaan yhdestä formaatista toiseen. Painettua ja digitaalista lehteä käytetään myös rinnakkain.
Kansallista mediatutkimusta tehdään vuosittain ja sitä on tehty 1970-luvulta alkaen. Tutkimukseen vastaa vuosittain 23 000 suomalaista. Tietoja kerätään läpi vuoden ja tutkimuksessa on mukana 135 mediaa.