Siikalatvan kunnan viestintäkoordinaattoriksi on valittu 15 hakijan joukosta oululainen Minna-Marika Kumpulainen.
Siikalatvan kunnanhallituksen kesäkuussa perustamaan viestintäkoordinaattorin tehtävään haettiin viestinnän osaaja, jonka ammattitaito ylettyy monipuolisesti sisällöntuotannon eri osa-alueille.
Viestintäkoordinaattorin työhön kuuluu muun muassa ulkoinen viestintä ja markkinointi sekä kunnan henkilöstöviestintä ja henkilöstön kouluttaminen viestimiseen. Lisäksi viestintäkoordinaattori suunnittelee ja kehittää kuntalaisten osallistamista. Työnkuvaan kuuluu myös kunnan ensimmäisen viestintäsuunnitelman luominen.
Valintaryhmä haastatteli hakijoista seitsemän. Valinnassa päädyttiin Minna-Marika Kumpulaisen hänen kokemuksensa sekä hyvien visioidensa ansiosta.
Kumpulainen siirtyy Siikalatvan kunnan palvelukseen ProArgia Oulun viestintäkoordinaattorin tehtävästä. Hän on koulutukseltaan medianomi ja opiskelee tällä hetkellä Oulun yliopistossa tiedeviestinnän maisteriohjelmassa.