Metsähallitus on ennallistanut Temmesjoella ja sen valuma-alueella noin viisi kilometriä jokiuomaa kahdessa kohteessa: Loukkuneva-Isonevan suojelualueella Limingassa noin kaksi kilometriä sekä Veneneva-Pelson suojelualueella Siikalatvalla noin kolme kilometriä.
Kaksi vuotta kestäneiden töiden jälkeen jokiuoma on palautettu lähelle alkuperäistä rakennettaan. Ennallistamistöiden odotetaan parantavan joen kuntoa niin, että vettä olisi uomassa kuivanakin aikana ja sekä kalojen että vesieliöiden elinolosuhteet paranisivat. Myös joen virkistyskäytön ja kasteluveden saannin pitäisi kohentua.
Kapeaa ja mutkittelevaa Temmesjokea oikaistiin ja ruopattiin 70-luvulla tulvasuojelun takia. Joen kunnostamista ovat toivoneet erityisesti jokivarren asukkaat.
Suunnittelija Jukka Kaiponen Metsähallituksen luontopalveluista kertoo, että työt alkoivat talvella 2021, mutta lämpimän kevään vuoksi ne jouduttiin lopettamaan aiottua aikaisemmin.