THL: Oulussa kuusi uutta ko­ro­na­tar­tun­taa – koko maassa uusia ta­pauk­sia on 290

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi, että Suomessa on todettu tiistaina 290 uutta koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi, että Suomessa on todettu  tiistaina 290 uutta koronatartuntaa.

Sairaanhoidossa on koko maassa koronan vuoksi 46 potilasta, joista tehohoidossa yhdeksän.

Pohjois-Pohjanmaalla todettiin seitsemän uutta tartuntaa, joista kuusi on Oulussa. Yksi tartunnoista todettiin Ylivieskassa.

THL:n koronaviruksen jätevesiseurannassa Oulun jätevedestä on löydetty jälleen koronaa kahdessa viimeisimmissä mittauksissa, jotka tehtiin kesäkuun lopulla ja 4.–5. heinäkuuta.

Lapissa uusia koronatapauksia on raportoitu viisi, ne kaikkia ovat Rovaniemellä.

Kainuussa uusi tartuntoja on neljä. Ne on löydetty Kajaanista, Sotkamosta, Kuhmosta ja Paltamosta.