Heräsin toukokuun 26. päivä vuonna 1986 hotellissa Cannesissa Välimeren rannalla. Olin osallistunut kaupungissa vuosittain järjestettävään televisio-ohjelmien osto- ja myyntitilaisuuteen. Oli kotiinlähdön aika.
Laskeuduin hotellin aulaan. Kollega Aki Oura odotti siellä. Hän kysyi heti, että ”oletko kuullut uutisia”? ”En, kuinka niin”, hämmästelin. Tuolloin ei ollut vielä kännyköitä, en ollut avannut radiota tai televisiota huoneessani, enkä ollut edes käynyt aamupalalla. En tiennyt aamun uutisista yhtään mitään.
”Ukrainassa, Tšernobylissä on räjähtänyt ydinvoimala – se on vakava juttu”, Aki sanoi. Hän oli kuullut uutisen, soittanut Suomeen ja tiesi sillä perusteella jotakin asiasta.