
Uljuan allas täyttyy, eivätkä sateet ota loppukseen, joten Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus aloittaa ohijuoksutukset maanantai-iltana. Kello 18 alkava ohijuoksutus hoidetaan laskemalla vettä Lämsänkosken padolta Siikajoen vanhaan uomaan noin kolmen kuution sekuntivauhdilla. Juoksutettavan veden määrää kasvatetaan tarpeen mukaan ja ensiarvion mukaan ohijuoksutus kestää noin viikon.
Uljuan tekoaltaan pinnankorkeus on tällä hetkellä on 78,7 metriä merenpinnan yläpuolella. Säännöstelyluvassa määritelty pinnan yläraja on 79 metriä, joten tilaa on enää 30 senttiä.
– Jos vettä tulee runsaasti, tuo 30 senttiä saadaan nopeasti, kertoo ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Riku Eskelinen.
Ely-keskus haluaa tiedottaa juoksutuksesta, koska Siikajoen vanhassa uomassa ei tavanomaisesti mene tähän aikaan vuodesta juurikaan vettä.
– Lokakuusta kevättulvaan asti vanhassa uomassa menee tavallisesti noin 300 litraa sekunnissa. Kesäaikaan siellä saattaa mennä tuo kolme kuutiota. Nyt aloitamme miedolla ohijuoksutuksella, että ihmiset havahtuvat että vettä juoksee. Tiistain ja keskiviikon aikana virtaama voi olla 30–40 kuutiota, Eskelinen jatkaa.
Vesitalousasiantuntija Eskelinen näkee tärkeäksi sen, että ihmiset pidetään ajatasalla jokea koskevissa asioissa. Nyt juoksuttamisesta tiedottaminen jäi niin sanotusti viime tippaan, joten hän on itse valmis vastaamaan kansalaisten kysymyksiin myös puhelimitse numerosta 050 351 1927.