Tiedättekö miltä tuntuu yrittää niputtaa 50 vuoden historian kahdelle A4-sivulle? Minulla on siitä tullut tässä viime päivinä jonkinlainen käsitys.
Ensin kirjoittaa ensimmäisestä vuodesta ja huomaa tilan jo loppuvan. Sitten tiivistää kirjoitetun, kunnes kahdeksannen vuoden kohdalla tila loppuu taas. Ja niin edelleen.
Lopputuloksena on vain pieni osa historiaa. Pintaraapaisu. Tuokio sieltä, toinen tuolta. Läjäpäin deletoituja detaljeja. Kill your darlings, sanoisi Hemingway. Tieto lisää tuskaa.
Ja ajatus siitä, että tästä haastattelu- ja taustatietoaineistosta saisi helpommin vaikkapa sata sivua kuin kaksi.