Jäteyhtiö Vestia on huolissaan taloyhtiöiden jätelajittelusta.
– Jätelaki velvoittaa kaikki viiden tai useamman huoneiston taloyhtiöt keräämään biojätteen, kartongin, lasi- ja muovipakkaukset, paperin sekä pienmetallin erilleen poltettavasta jätteestä. Jätehuoltoyhtiö Vestian 16 toimikunnan alueella 485 taloyhtiötä ei täytä vaatimusta, Vestialta tiedotetaan.
Velvoitteen mukaiset kierrätysmahdollisuudet puuttuivat Vestian alueella keväällä vielä 950 taloyhtiöstä.
– Vestialta pyydettiin isännöitsijöitä toimimaan hyvissä ajoin, mutta moni isännöitsijä havahtui hankkimaan jäteastioita vasta pakkausjätteiden keräysvelvoitteen astuessa voimaan heinäkuun alussa, kertoo Vestian palvelupäällikkö Marjo Kivimäki.
Kivimäki toteaa, että heinäkuussa jäteastiatilaukset ruuhkaantuivat, mutta nyt tilanne on tasaantunut.
– Noin puolet eli 485 taloyhtiötä ei ole kuitenkaan vielä tilannut yhtä tai useampaa lain vaatimaa jäteastiaa, joten kannustamme isännöitsijöitä korjaamaan asian pikaisesti.