
Tilastot vuodelta 2022 kertovat, että Raahen seutukunnan alueella perustettiin enemmän uusia kuin lakkautettiin vanhoja yrityksiä.
Yritykset ovat onnistuneet Raahen seutukunnassa selviytymään koronan ja Ukrainan sodan tuomista haasteista. Yrityskehityspäällikkö Jussi Kemilä Raahen seudun kehityksestä on pureutunut vuoden 2022 tilastoihin ja toteaa viime vuoden olleen niin perustettujen kuin toimintansa lopettaneiden yritysten lukumäärien perusteella hyvin tavanomainen.
Koronan ja sodan vaikutus ei näy esimerkiksi lakkautettujen yritysten määrässä minkäänlaisena piikkinä tai poikkeamana aikaisempiin vuosiin verrattuna.