Helmikuussa vietämme ystävänpäivää lähettäen kortteja tai tekstiviestejä meille tärkeitä ihmisiä muistaen. Minullakin on ollut tapana lähettää kortti tärkeille ihmisille, muistutukseksi siitä, että he ovat ajatuksissani. Ajan myötä korttien määrä on vähentynyt. Enää vain lähimmät sukulaiset ja perheenjäsenet ovat listalla. Työ ja perhe-elämä ovat kutistaneet ystävien joukon minimiin. Tunnen siitä syyllisyyttä ja mietin, miten huono olenkaan pitämään yhteyttä enää. Mieleeni palaa muistot lapsuudesta, jolloin meillä kaikilla, 70-luvulla syntyneillä, oli Ystäväkirja. Siihen kirjaan pyydettiin luokkakavereiden merkintöjä ja liimattiin luokkakuva kyseisestä henkilöstä. Minun kirjani oli aina täynnä, vaikken koskaan ollutkaan luokkani suosituimpia tyttöjä. Nyt ystävänpäivän lähestyessä mietin, kenet pyytäisin kirjoittamaan Ystäväkirjaani? Nykyään ovat facebookit ja muut some-alustat, joissa voi pitää yhteyttä, muttei se tunnu tietystikään samalta.