En koskaan tavannut kirjailija Pentti Haanpäätä. Isäni oli kuitenkin hänen kanssaan hyvänpäiväntuttu. Tämä johtui siitä, että hän ajoi 1950-luvun alkupuolella linja-autoa Pyhännältä Piippola kautta Ouluun. Haanpää oli hänen vakiokyyditettäviään.

Isäni muisteli, että yleensä Haanpää tuli Piippolassa onnikan kyytiin tyhjä salkku mukanaan. Oulussa hän sitten osti nimismiehen antamalla erikoisluvalla salkun täyteen viinaa, vei sen linja-autoaseman säilöön ja meni istumaan päiväksi Arinaan odottelemaan takaisinlähtöä. Maaseudulla ei ollut tuolloin viinakauppoja.