Siikalatvan kunta sai heinä–elokuun taitteessa ei toivottua julkisuutta, kun valtakunnallisen median ja eläinaktivistien huomio kääntyi Kestilää kohden. Hatun nosto hänelle joka huomasi, että purettavan koulurakennuksen ympärillä pyöri todennäköisesti pesiviä lintuja. Hienoa, että työt keskeytettiin päiviksi ja selviteltiin, kuinka tulee toimia. Viranomaispäätöksenä todettiin, ettei voitu jäädä odottamaan, että rakennuksessa mahdollisesti olevista linnunpesistä lähtevät poikaset lentoon. Kun purkutyömaalta löydettiin linnunpoikasia, toimitettiin ne asianmukaisesti hoidettavaksi Ouluun lintuhoitolaan. Tämän toimen johdosta asiasta kiinnostuttiin laajemmin. Maalaisjärjellä ajatellen toimittiin oikein. Todettiin, että on tärkeämpää ajatella purkutyön viivästymisestä ihmisille mahdollisesti tulevia seurauksia, vaikka joudutaan rikkomaan uhanalaisen lintulajin pesintärauhaa.
Toissa viikolla Pulkkilassa koettiin tragedia, joka on ikävä kaikille tapauksessa mukana olleille osapuolilla. Ison koiran todennäköisesti reviirikseen luokitteleman henkilöauton puolustamiseksi tekemä hyökkäys johti pienen koiran välittömään kuolemaan ja koiranomistajan loukkaantumiseen. Tapahtuneen jälkiselvittelyssä kovia kokeneen Sulo-koiran perhe tunsi, ettei heidän huoltaan vahinkoa aiheuttaneen koiran ja hänen omistajansa vastuuseen saattamisesta kuultu.