”Luoja ei laiskoja elätä.”
Se on mietelause, joka Tuukka Kiviojalla käy mielessä sellaisina aamuina, joina viikon työkuorma tuntuu raskaalta.
Huhtikuu on Maitoreinojen toimitusjohtajana ja osakkaana työskentelevälle Kiviojalle kuitenkin verraten seesteistä aikaa, tyyntä myrskyn edellä. Toukokuussa viikot venyvät usein sadan tunnin lukemiin, joten tuo rutistus kannattaa ottaa vastaan niin levänneenä kuin mahdollista.
Kiviojan mukaan rutistuksen jaksaa, kun ymmärtää sen kausiluontoisuuden.
Maatilallisen kalenteri on sekä vuoden kiertokulun että vuosien kierron näkökulmista erilainen kuin muilla ihmisillä. Kivioja katsoo noin 20 vuotta eteenpäin.
– Eikö se kvartaali silloin ole viisi vuotta, jos suunnitelma laaditaan kahdellekymmenelle vuodelle, Kivioja tuumaa.
Hän seisoo Maitoreinojen tilalla tyhjän ja tasoitetun alueen vieressä. Siihen on tarkoitus rakennuttaa laakasiilo, lietesäiliö, navetta ja niihin liittyvää infraa kuten tiet alueelle. Kokonaiskustannus tuolle pompsille on 2,5 miljoonaa euroa.
Herää kysymys, ottaako moinen investointi vatsanpohjasta?
– Ei auta stressata. Pitää luottaa omaan tekemiseen, Kivioja sanoo.
Suunnataan Mankilasta Siikalatvan sisällä noin 70 kilometriä kohti kaakkoa. Kytölän maatilalla Piippolassa suunnitellaan investointeja myös.
Puhelimeen vastaava Taneli Kangas on puolisoineen sikäli tavanomaisesta poikkeava maatilallinen, että pariskunnan pitämä tila ei ole kummankaan sukutila. Kankaan isovanhemmilla on kuitenkin ollut maatila, joten kipinä omaan tilaan on syntynyt jo lapsena.
Tila on myös verraten pieni, lypsylehmiä on 50 kappaletta. Tulevan investoinnin jälkeen navetta täyttyy ja karjaa on 74 lypsävän lehmän verran.
Kytölän investointiin liittyy lypsyrobotti, kuivalantala ja pihatto.
– Tavoite on, että sillä investoinnilla pärjäisimme seuraavat kymmenkunta vuotta, Kangas sanoo.
Lypsyn automatisoinnille on kaksi syytä. Robotti parantaa lypsykarjan viihtyisyyttä ja vähentää ihmistyön määrää.
– Tällä hetkellä menee sellainen 15–16 tuntia päivässä navetoinnissa. Tavoitteena on, että investoinnin jälkeen riittäisi 10–12 tuntia, Kangas toteaa.
Kiviojan tavoin Kangas katsoo investointeja pitkällä aikavälillä.
Suuruuden ekonomia jyllää maataloudessa. Maitotilojen määrä Suomessa on pudonnut viime vuosikymmeninä Suomessa kohisten, mutta tuotetun maidon määrä on vähentynyt loivemmalla kulmakertoimella.
Kankaan mukaan ihan pieni maatila ei elätä enää nykypäivänä ketään, mutta erikokoiset maatilat voivat pärjätä.
– Minun näkemykseni on, että maltillisemmallakin tilalla voi pärjätä. Yrityksen toimintatavat ja menetelmät pitää sopeuttaa siihen kokoon.
Maitoreinojen ja Kytölän tilan investointeihin liittyvät yksityiskohdat ovat kuulutettuina Siikalatvan kunnan verkkosivuilla.
Siikalatvan kunnan ympäristötarkastaja Taina Raudaskoski on pannut ilahtuneena merkille, että laajennus- ja investointihankkeita on nyt useampia.
– Positiivista on, että uskalletaan investoida, Raudaskoski sanoo.
Kokonaismäärä on kuitenkin sen verran maltillinen, että hän ei sen perusteella uskalla sanoa kyseessä olevan poikkeuksellisen pirteä tilanne.
– Jonkinnäköistä positiivista virettä näyttäisi olevan.
Positiivisen vireen aikaansaamiseksi tarvitaan maatalousyrittäjien investointihalukkuutta ja pankkien tahtotilaa rahoittamiseen.
Kiviojalla ja Kankaalla on pankeista vain positiivista sanottavaa. Yrittäjänä on luotettava, että Suomi ja Euroopan unioni pitävät maatalouden kannattavuutta riittävällä tasolla.
Karjatilallinen voi tehdä itse osansa ahkeruudellaan. Kiviojan mukaan kaikkea ei kannata edes yrittää tehdä itse. Esimerkiksi EU-tukien hakeminen on niin monimutkaista ja tarkkaa, että siinä tarvitsee konsultaatioapua.
Oma aika kannattaa käyttää siihen, että asiat sujuvat tilalla hyvin. Toki Kivioja käyttää aikaansa ja energiaansa lisäksi esimerkiksi maidon laadusta huolehtimiseen.
Kivioja lähtee tarkastuskierroksella lypsynavettaansa. Kaikki on kunnossa, lehmät on lypsetty aamulla ja nyt ne syövät tai märehtivät kaikessa rauhassa.
– Tuossa on holsteineja, tuossa ayrshirejä ja tuo tuossa on jersey, Kivioja osoittelee.
Kaikki mainitut ovat huippuunsa jalostettuja lypsykarjarotuja. Alankomaissa jalostetut holsteinit ja Skotlannista tulevat ayrshiret ovat suosituimpia lypsykarjarotuja.
Jerseyn saarella Englannin kanaalissa kehittynyt jersey on harvinaisempi rotu Suomessa. Se ei tuota maitoa kiloissa ennätysmääriä, mutta sen maidon valkuaisainepitoisuus on korkea.
Maidontuottajan liiketoiminnan näkökulmasta lypsylehmien rotujen ominaisuudet ovat kaikki kaikessa. Elämänsä alkupuolen nauta tuottaa omistajalleen vain kuluja.
Tuottaja seuraa herkeämättä monia mittareita. Yhtäältä tarkkaillaan sitä, montako kertaa lypsylehmä poikii ennen kuin sitä ei kannata enää käyttää maidontuotannossa. Toisaalta tärkeää on myös lehmän lypsämän maidon laatu. Maitoreinoilla kummallakin mittarilla menee hyvin.
– Meillä lypsykarja poikii keskimäärin vähän yli kolme kertaa. Parhaimmillaan lehmät poikivat seitsemästä kahdeksaan kertaan, Kivioja sanoo.
Suomalaisella tilalla lypsykarja poikii keskimäärin 2,4 kertaa. Korkea luku tarkoittaa, että lypsykarja on keskimäärin tervettä ja hyvinvoivaa.
Myös maidon rasva- ja valkuaisainepitoisuus on Maitoreinojen lypsykarjalla korkeammalla tasolla kuin Suomen keskiarvo. Kun maito on rasvaisempaa ja valkuaisainepitoisempaa, lehmä lypsää sitä vähän vähemmän. Se taas kuormittaa eläintä vähemmän ja lisää keskimäärin sen hyvinvointia ja elinvuosia.
Laadusta myös maksetaan. Maatilan pitäjä ei juhli keskimäärin tuntiansioilla, mutta laadukas tekeminen tekee luonnollisesti maidontuottamisesta kannattavampaa kuin laaduton.
Kivioja kävelee ulos navetasta ja on taas kohdalla, johon laakasiilo on tarkoitus rakentaa. Se helpottaa rehun säilömistä, kun rehun säilömisestä aumassa voidaan luopua.
Jäljelle jäävää aikaa ei ole tarkoitus käyttää laiskotteluun. Maitoreinojen pitkän aikavälin suunnitelmassa on, että tilalle tulisi reilut 200 lypsylehmää, reilut sata hiehoa ja noin 90 hieho- tai lehmävasikkaa.
Tällä hetkellä lypsäviä lehmiä on noin sata.
Kiviojalla on tallessa papereita 1960-luvulta. Yhdelle paperiarkille on koottu Mankilan lähialueiden maatilojen tunnuslukuja. Yhdelläkään maatilalla ei ollut silloin yli viittätoista lypsävää lehmää.
Tuohon aikaan kukaan ei laskenut maitorahkan proteiinipitoisuuksia kuten nykyään, joten maidonkin määrää ja laatua mitattiin vain kiloissa ja rasvapitoisuuden osalta.
Kivioja ajattelee kunnioituksella isoisäänsä, joka on tullut aikanaan Mankilaan polkupyörällä Nivalasta ja hankkinut alkuun kolme lehmää.
Lypsykarjan määrä Maitoreinojen tilalla on sittemmin kasvanut. Tasaisesta kasvusta ei voi kuitenkaan puhua, sillä viime vuosina kasvu on ollut huimaa. Vuonna 2020 tila tuotti maitoa vuodessa noin 300 000 kiloa, mutta nykyään maitoa lähtee tilalta 850 000 kiloa vuodessa.
Ammattilaiset laskevat maidon kiloissa litrojen sijaan, mutta käytännössä litra maitoa painaa noin kilon.
Osakkaita tilalla on kolme ja työntekijöitä kaksi, kaikki viisi samasta suvusta. Miten on mahdollista, että tuotettujen maitolitrojen määrä on kasvanut noin kovalla kulmakertoimella ilman, että henkilötyön määrä on juuri kasvanut?
Syitä on monia. Keskeisin niistä liittyy automaatioon kuten lypsyrobotiikkaan. Kivioja ei osaa vielä sanoa, miten tekoäly muuttaa aikanaan maataloutta, mutta varmasti jollain tavalla. Todennäköistä on, että se korvaa aikanaan jotain sellaista, mihin tarvitaan nykyisellään ihmistä.
Yksi asia maatilallisella kuitenkin pysyy mielessä riippumatta teknologian kehityksestä: luoja ei laiskoja elätä.
