OmaVeron käyttökatko alkaa perjantaina 17. marraskuuta kello 16:30 ja päättyy sunnuntaina 19. marraskuuta kello 18, kerrotaan Verohallinnon tiedotteessa. Käyttökatkon syynä on järjestelmäpäivitys, jonka aikana OmaVeroon tuodaan uusia toiminnallisuuksia.
– Kehitämme OmaVeroa jatkuvasti, jotta veroasioiden hoitaminen verkkopalvelussa olisi entistäkin sujuvampaa. Kerran vuodessa teemme suuremman päivityksen, jossa viemme tuotantoon toteuttamamme isoimmat muutokset. Marraskuu on osoittautunut hyväksi ajankohdaksi, kun edellisen vuoden verotus on saatu päätökseen, kertoo johtaja Simo Sildén Verohallinnosta tiedotteessa.
Tulevan viikonlopun päivityksessä ei ole tulossa suuria muutoksia OmaVeron ulkoasuun tai toiminnallisuuksiin, vaan kyse on useista pienemmistä muutoksista erilaisille asiakasryhmille. Järjestelmäpäivityksen jälkeen asiakas voi esimerkiksi seurata palvelusta oman veroasiansa, kuten oikaisuvaatimuksen tai varainsiirtoveron palautushakemuksen käsittelyä.
– Asiakas voi OmaVerosta katsoa, onko hänen lähettämänsä ilmoitus esimerkiksi parhaillaan käsittelyssä vai odottaako se lisäselvitystä. Poikkeuksen tekee perintöveron oikaisuhakemus, jonka käsittelyä ei vielä tässä vaiheessa voi seurata OmaVerosta.
Jatkossa asiakkaiden Verohallinnolta saamiin päätöksiin tulee myös maininta, jos päätös on tehty automaatiota hyödyntäen. Automaation käytöstä kerrotaan asiakkaille myös jo siinä vaiheessa, kun asiakas alkaa hoitamaan asiaansa esimerkiksi OmaVerossa. Automaatiota on käytetty verotuspäätösten teossa jo pitkään. Kuitenkin vuonna 2023 voimaan tullut laki edellyttää, että asiakkaan pitää saada tietää, jos hänen asiansa käsittelyssä on käytetty automaattisesta päätöksentekoa.
Sildén muistuttaa tiedotteessa, että käyttökatkon aikana esimerkiksi verokorttia ei voi tehdä OmaVerossa. Myöskään veroja ei voi maksaa eikä maksutietoja saa palvelusta katkon aikana.
– Jos on veroja maksettavana, kannattaa hakea maksutiedot ennen katkon alkua OmaVerosta ja maksaa verot omassa verkkopankissa, Sildén sanoo