
Liikuntatoimen tehtailema Siikajoen ympäriajo pyöräiltiin tiistaina epävakaisessa säässä. Pyöräilijät pääsivät matkaan kohtuullisen kelin vallitessa, mutta vain harva ennätti Ruukin huoltopisteelle kuivin jaloin.
Sade näytti piiskaavan pyöräilijät mukavaan loppukiriin ennen kunnanviraston eteen pystytettyä välietappia.
Pyöräilytempaus järjestettiin nyt kymmenettä kertaa. Liikuntasihteeri Marko Äijälän kehittelemän tapahtuman juuret juontavat Siikajoen kuntaliitoksen aikoihin.
Ensimmäisinä vuosina pyöräily saattoi vetää tien päälle toistasataa henkeä, mutta sittemmin innostus on tasoittunut noin muutamaan kymmeneen osallistujaan. Tärkein tavoite on innostaa kuntalaisia liikkumaan.
– Esikuvana toimi Ranskan ympäriajo. Tämän on tarkoitus olla matalan kynnyksen juttu, johon voi osallistua kunhan vain polkupyörän omistaa, Äijälä kertoo.
Tänä vuonna osallistujia oli parisenkymmentä. Matkaan lähdettiin Siikajoenkylältä, Luohualta, Paavolasta, Tuomiojalta ja Revonlahdelta. Muutama osallistuja liittyi mukaan myös Ruukista.
– Etupäässä taitaa olla kunnan äärilaidoilta väki. Kaikilta muilta kyliltä on osallistujia paitsi Saarikoskelta, Äijälä laskeskeli.
Pyörälenkkien pituudet vaihtelivat lähtöpaikan perusteella melkoisesti: toiset taittoivat muutaman kilometrin ja toiset taas kahdeksankymmentä kilometriä. Ensimmäisinä Ruukin huoltopisteen tavoittivat Karinkannasta asti matkaan ponnistanut Päivi Eskola sekä hänen seuraansa matkan varrella liittynyt Sinikka Mustonen.
Äijälä otti pyöräilijät vastaan iloisesti tervehtien. Tulijoita varten oli varattu mitali, jonka Äijälä pujotti juhlallisesti jokaisen kaulaan.
Ensimmäisten joukossa kunnanviraston eteen karauttivat Liisa ja Juuso Pohjola Siikajoenkylältä. Ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuneet Pohjolat olivat taivaltaneet 27,4 kilometriä, ja vielä oli edessä yhtä pitkä kotimatka.
Pian pihaan parkkeerasi myös Luohuan Veikkolasta pyörän selkään hypännyt Mikko Kupsala.
– Märkää oli loppumatka. Kotiin päin tästä on hyvä jatkaa, jos pysyy tuulen suunta samana ja on myötätuuli, mies tuumasi päästyään sateelta suojaan.
Varikkokäynnin aikana osallistujat tankkasivat juotavaa ja pientä purtavaa ja suuntasivat sitten takaisin kotia kohti.