Myrsky aiheutti perjantaina tuhoja Jokilaaksojen alueella.
Perjantai-iltapäivän ja lauantaiaamun välisenä aikana pelastuslaitokselle tuli 33 ukkosmyrskystä aiheutunutta tehtävää. Suurin osa tehtävistä ajoittui perjantain kello 15 ja 23 välille.
– Suurin osa on kaatuneiden puiden raivausta. Osa puista on kaatunut sähkölinjojen päälle, Kivelä kertoi myöhään perjantai-iltana.
Pelastajien apua tarvittiin myös Nelostiellä, kun Rantsilan taajaman eteläpuolella tielle kaatui puu, jonka poistaminen vaati muun muassa moottorisahan käyttöä.
Oulaisissa joitain puita kaatui myös asuinrakennusten päälle. Nivalassa puolestaan hulevesiä on valui talojen kellareihin.
Lauantaiaamuna Sievin asemakylällä Kauppakadun alikulku tulvi. Ajoneuvoliikenne ohjattiin kiertotielle Rautiontien kautta.
Kestilässä Temmestiellä salaman epäillään sytyttäneen rakennuspalon. Autiotalon sisätiloissa oli syttynyt tulipalo, joka levisi yhden huonetilan seinä- ja kattorakenteisiin.
Pelastuslaitos sammutti palon, savutuuletti rakennuksen sekä tarkasti rakenteet palon sammumisen varmistamiseksi. Vahingot jäivät vähäisiksi. Sammutustöihin kutsuttiin seitsemän pelastusyksikköä sekä päivystävä palomestari.
Salamaniskun epäillään sytyttäneen myös toisen tulipalon lauantain vastaisena yönä. Haapavedellä noin 10 neliön kokoinen pihasauna syttyi tuleen. Sauna oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Palo ei päässyt leviämään, eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.
Oulun seudulla myrsky ei perjantaina juurikaan riehunut. Kuusamossa ukkosrintaman tuuli kaatoi puita kaupungin pohjoisosassa.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan myrskytehtävistä ei muodostunut yksittäistä ruuhkapiikkiä. Henkilövahinkoja ei ole aiheutunut.
Päivitetty kello 23.47. lisätiedoilla Kestilän tulipalosta.
Päivitetty kauttaaltaan 20.8. kello 9.13.