Kolumni

Prin­tis­tä di­gi­alus­taan myös kir­jal­li­suu­des­sa, mutta oppiiko kuun­te­le­mal­la mitään?

-
Kuva: Vesa Joensuu

Lukeminen sivistää huomaamatta. Opit asioita, joista et ole välttämättä edes erityisen kiinnostunut. Riittää kun tieto on ujutettu muutoin mielenkiintoiseen tarinaan.

Ja heti täytyy tunnustaa, etten tällä hetkellä elä kuin opetan, sillä oma vapaa-ajan lukeminen on kutistunut viime aikoina hävettävän heikolle tasolle.

Arki on yhtä säntäilyä työn, työmatkojen, kauppareissujen, lasten, avopuolison ja omien harrastusten perässä. Kun jostain irtoaa hetki, kädessä on älypuhelin. Jotain tietoa, uutisia, mielipiteitä, viihdettä, sanailua ja riitoja nyt! Nopeasti! Heti! Aikaa ei ole.

Viiden minuutin sisään lapseni tarvitsee minua johonkin. Vessasta kuuluu ”pyyyyyyhkimään” tai polveen on sattunut ja siihen täytyy puhaltaa. Isommalla pojalla on nappulakengät hukassa, treenit alkaa vartin päästä ja kuskatakin pitäisi. Seuraavana päivänä on oma treenivuoro, jonka jälkeen aiemmin kuukausia toimettomana ollut liha on kipeä, eikä kirja pysy edes kädessä.

Kun ilta hämärtyy, täytyy mennä pienemmän lapsen kanssa sänkyyn. Hän ei osaa vielä nukahtaa yksikseen, vaan tarvitsee kaverin. Kun poika on nukahtanut, väsyttää itseänikin jo niin paljon, että päivä on pulkassa.

Näiden ja monen muun syyn vuoksi nielin pari viikkoa sitten ylpeyteni ja maksoin äänikirjapalvelusta. Päädyin Sanoma-konsernin maksulliseen palveluun, koska olin aiemmin kuunnellut saman sovelluksen kautta podcasteja. Kun äänikirjat tulivat markkinoille, ajatus suorastaan nauratti. Ei ihme, ettei kuluttaja uskonut, sillä kustannusyhtiötkään eivät alkuun olleet erityisen toiveikkaita. Tämän olen kuullut luotettavasta lähteestä, mutta toisin kävi.

Nyt äänikirjoja kuunnellaan Suomessa paljon, ja lauma vei siis minutkin. Takana on jalkapallovalmentaja Arsene Wengerin elämänkerta, oululaisen jääkiekkoilijan Hannes Hyvösen elämänkerta ja Antti Holman Kaikki Elämästä(ni), ja eilen työmatkalla aloitin Tuomas Kyrön uuden omaelämänkerrallisen teoksen.

Lyhyen kokemuksen perusteella voin todeta, että äänikirjan kanssa nukahtaa yhtä helposti kuin perinteisen kirjan kanssa. Esimerkiksi Wengerin tarinan sain aloittaa monta kertaa uudelleen, sillä en muistanut teoksesta mitään, koska oli nukahtanut ensimmäisten minuuttien aikana. Pian löysin sovelluksesta ajastimen, joka lopetti lukemisen ennalta määritellyn ajan jälkeen. Näin seuraavana iltana tarvitsi palata vain puolisen tuntia taaksepäin.

Äänikirja on kuitenkin vaivaton. Kirjan kanssa nukahtaminen on mielestäni myös positiivinen ongelma. Pitkät yöunet auttavat jaksamaan tämän kirjoituksen alussa kuvailtua arjen realismia. Perinteistä lukemista äänikirja ei voi korvata, sillä mielestäni kirjoitan itsekin paremmin silloin kun luen ahkerasti. Ilmeisesti kieli tarttuu luettuna ja pilkut löytävät paikalleen, kun on ottanut tietämättään oppia paremmalta.