Osana työtään Pyhännän kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen on jo kolmantena perättäisenä syksynä kyläkierroksella, jolla jalkautuu tapaamaan pyhäntäläisiä pitäjän eri kylillä.
– Kunnanjohtajan tehtäviin kuuluu säännöllinen vuorovaikutus kuntalaisten kanssa eri tavoin. Kyläkierrokset ovat yksi tärkeimpiä asioita, jonka kautta saadaan ajatuksia ja ideoita kylien ja kunnan kehittämiseen.
Samalla kun kunta on hakemassa palautetta ja ideoita, päästään kertomaan kunnan ajankohtaisista asioista.
– Nämä ovat todella tärkeitä tapaamisia. Olen kolmatta syksyä tässä tehtävässä ja kolmena syksynä on kierros tehty. Joka kerta löytyy uusia näkökulmia, kun jutellaan asioista leppoisassa tunnelmassa.