RAS:n aluella yli 2500 saanut en­sim­mäi­sen ro­kot­teen – Py­hä­joen ket­jus­ta useita tar­tun­to­ja

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän koronarokottaminen on edennyt niin, että keskiviikkoon 10. maaliskuuta mennessä RAS:n alueella ensimmäisen koronarokotteen on saanut 2535 henkilöä.

Paljon keskustelua aiheuttanut alle 80-vuotiaiden rokottaminen alkoi viikolla 9, jolloin vuorossa olivat 75–79-vuotiaat kansalaiset. Hanketta on hidastanut se, että kuluvalla viikolla saimme odotettua vähemmän rokotteita, mutta tilanteeseen on odotettavissa parannusta tulevien viikkojen aikana.

Ensi viikolla RAS:n aluella rokotetaan noin 600 kansalaista ja ajat näihin rokotuksiin on jo annettu. Rokotuksia annetaan Raahessa NeuvoRassissa ja Kummatin koululla sekä Siikajoella, Vihannissa ja Pyhäjoella.

Koronarokotteiden toimitusmäärät tulevat kasvamaan alkaen viikosta 14, mikä nopeuttaa rokotusten etenemistä.

THL:n aikoo ohjata rokottamisen yli 70-vuotiaisiin ikäihmisiin, koska Astra Zenecan rokotteesta poistuu ikäraja ja sen on todettu olevan tehokas ja turvallinen myös yli 70-vuotiaille.

THL on kehottanut kuntia varautumaan merkittäviin rokotusmäärien nostoon toukokuulla, koska rokotteiden saatavuus tulee tämän hetkisen tiedon mukaan paranemaan.

Alueen koronatilanne aktivoitunut. Siitä huolimatta alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaina, ettei uusia rajoituksia määrätä, vaan jo aiemmin päätetyt ja tällä viikolla voimaan astuneet rajoitukset ja suositukset ovat riittävät.

Koronakoordinaatioryhmä totesi, että epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntamäärät ja tartuntojen ilmaantuvuus ovat kahden viime viikon aikana jossain määrin nousseet, mutta nousu selittyy pitkälti Oulun kaupunginsairaalan epidemialla.

RAS:n alueella koronatilanne on aktivoitunut erityisesti Pyhäjoella, jossa on ollut viime päivinä useita positiivisia tapauksia. Viimeisen 14 vuorokauden aikana 13 pyhäjokista on saanut tartunnan. Viimeksi keskiviikkoaamuna todettiin kaksi uutta tartuntaa. Kaikki viime päivien positiiviset tapaukset on todettu jo aiemmin karanteenissa olleilla, eikä uusia altistuneita ole ilmennyt. Positiivisia tapauksia voi vielä ilmetä, mutta vähitellen tartuntamäärät tulevat oletettavasti vähenemään myös Pyhäjoella.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän koronarokottamisen ajanvarauksen takaisinsoitto on ollut rokotetilanteen vuoksi viime päivien ajan kiinni, mutta tiedotamme välittömästi, kun ajanvaraus on taas avoinna.