Opin lukemaan Keisarin uusista vaatteista. Tarinassa lapsi sanoi mitä näki: hallitsija on alasti, ilman uutta uskoteltua pukua – sananvapautta ilman rienaamista.
Ekaluokalla sain punakantisen aapisen. Kerran pääsimme kertomaan kuvasta. Olin vakuuttunut, että kirjan sivulla liitelevä siivekäs olisi lauantai-iltapäivän lastenradiosta tuttu Tytti Talvikärpänen. Kai lajituntemukseni petti, koska opettaja oikaisi: ”Se on keijukainen!”
Koululaisena luin Mustat helmet -sadun Laura Sointeen kirjasta Vuorehaltijan lahja. Pitkä teksti piti pimeänä syysiltana niin otteessaan, etten huonoon istuma-asentoon käpertyneenäkään malttanut hievahtaa paikaltani. Sadun saari rinnastui kotiini Saareen, tarinan meri Siikajoen sivuhaaraan ja mustissa helmissä kimaltelevat kyyneleet vanhempieni huoleen, kun heidän utelias leikki-ikäisensä oli ollut milloin pudota tervatynnyriin, milloin saada syöpymiä avaamansa pullon rikkihaposta.