Tilaajille

Sii­ka­lat­van maa­pe­räl­lä ainakin viisi tuu­li­puis­to­sel­vi­tys­tä – jo sadasta voi­ma­las­ta kunnan kassaan vuo­sit­tain noin kolme mil­joo­naa euroa

Siikajokilaakson maaliskuussa saamien tietojen mukaan Siikalatvan alueelle oli suunnitteilla noin 150 tuulivoimalaa. Kuluvalla viikolla kerättyjen tietojen mukaan selvittelyssä on 200–300 tuulivoimalan Siikalatvalle rakentaminen. Loppuvuodesta on luvassa uutisia useammasta hankkeesta.

Siikalatva
Suuntaa antava karttaluonnos Siikalatvalla selvitysvaiheessa olevista tuulipuistohankkeista ja tuulivoimaloiden määrästä. Työt ovat jo käynnissä Kokkonevalla.
Suuntaa antava karttaluonnos Siikalatvalla selvitysvaiheessa olevista tuulipuistohankkeista ja tuulivoimaloiden määrästä. Työt ovat jo käynnissä Kokkonevalla.
Kuva: Sari Kihnula

Siikalatvan alueella on aloitettu ABO Wind Oy:n toimesta ensimmäisen Siikalatvan kunnalle kiinteistöverotuloja ja maanomistajille vuokratuloja jauhavan tuulivoimapuiston rakennustyöt. Puiston ovat suunnitelleet Infinergies Finland Oy ja ABO Wind Oy.

Samaan aikaan tuulivoimapuistojen rakentamismahdollisuuksia selvittävät tahot paiskivat töitä ainakin viiden hankkeen kimpussa. Virallista tietoa löytyy kaavoitusprosessin kautta jo Tuulikaarron ja Leuvannevan hankkeista.