
Kauppatieteiden maisteri Milla Threlfall on perehtynyt toukokuulta lähtien Pyhännän kunnan asioihin henkilöstö- ja talousjohtajana. Hän kuvailee työnsä olevan hyvin käytännönläheistä.
Kuva: Sari Kihnula
– Olen alun pitäenkin kotoisin pieneltä paikkakunnalta, nykyisin Kokkolaan kuuluvalta Lohtajalta, kuvailee Pyhännän kunnan henkilöstö- ja talousjohtaja Milla Threlfall.
Pyhäntäläinen Threlfall on ollut jo puolentoista vuoden ajan, mutta kokee päässeensä tutustumaan kunnolla pyhäntäläisiin ja paikkakuntaan vasta uudessa työssään toukokuun alkupuolella aloitettuaan.