Piippolan Kortteisen tekojärven rannalle on tuotu metallijalan nokkaan kiinnitetty, aitaverkosta muovattu, heinillä vuorattu ja sammalmatolla varustettu putki. Ilmaan leviää kuivaheinän hyvä tuoksu, mutta heinällä ei ole tarkoitus houkutella paikalle sorkkaeläimiä, vaan sorsien toivotaan kelpuuttavan putki pesäkolokseen.
Piippolan Metsästysyhdistyksen miehet ovat viime viikkoina talkoilleet Peltoperällä, hirviporukan vajalla sorsan keinopesiä auttaakseen sorsakantoja elpymään.
– Suomeen tämä ilmiö on alkanut rantautua isosta maailmasta. Eiköhän me olla näillä leveysasteilla ensimmäisiä sorsan keinopesien tekijöitä, tuumaa aktiivisesti talkoisiin osallistunut Veikko Filppula.
Piippolan metsämiesten puheenjohtaja Mikko Äijälä ja johtokuntaan kuuluva Antero Haataja tekivät jo viime keväänä viisi sorsanpesää. Äijälä oli nähnyt Englannissa vastaavia pesiä kosteikoilla, mikä innosti kokeilemaan ilman tarkkoja ohjeita, miten pesän voisi tehdä.
Tänä keväänä keinotekoisten pesien rakentamiseen saatiin koulutusta, kun Piippolassa vieraili Metsästäjäliiton aluekouluttaja Veli-Matti Pekkarinen näyttämässä kädestä pitäen, kuinka tehdään varmasti toimiva keinopesä. Samalla Pekkarinen kertoi hyvää perustietoa sorsien käyttäytymisestä ja sorsakannasta yleensä.
Keinopesä pyöräytetään muovitetusta aitaverkosta. Sisin verkkokerros on tiheäsilmäistä. Sisemmän ja ulommaksi tulevan isompisilmäisen verkon väliin levitellään tasainen kerros kuivaheinää.
Petolintujen munavarkaisiin pääsy estyy, kun aitaverkkoa taivutellaan putken kummastakin päästä niin, että tuubin ympäri on verkkolankaa piikkeinä. Maasta pedot eivät puolestaan pääse pesään, kun jalka on liukasta metallia tai siihen tehdään kaulurimainen petoeste.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa vesilintujen pesintäpulmiin on tehty jo pitkään keinotekoisia pesiä. Kun Piippolan miehet olivat viime vuonna jelpanneet vesilintuja rakentamalla 50:tä telkänpönttöä, päätettiin tällä kertaa tehdä vesilintukannan hoitotyötä tekopesiä sorsille rakentaen.
Valmiit keinopesät asennetaan sorsien potentiaalisille pesintäpaikoille vesirajaan, rantaviivan suuntaisesti. Sorsalle luontaista on, että se laskeutuu kuivalle maalle ja katselee ennen pesään menoa, ettei maastossa näy vaaratekijöitä.
Tuleva kevät näyttää, joko pesiin saadaan pesijöitä, vai käykö niin, että linnut kelpuuttavat viime vuonna kosteikolle viedyt pesät. Mikko Äijälä kertoo, ettei lintu välttämättä uskaltaudu vasta maastoon tuotuun pesään.
– Voi olla, etteivät sorsat ensimmäisenä kesänä perusta pesää keinopesään, mutta ehkä jo parin kolmen vuoden päästä, kun pesä on ollut aikansa luonnossa.
Miehet ovat luottavaisia, että keinopesät voisivat auttaa sorsakannan myönteisessä kehityksessä. Luonnossa sorsien poikastuotannosta onnistuu vain 30 prosenttia, kun keinopesissä onnistumisprosentin on tutkittu olevan jopa 80–85 prosenttia.
Luonnossa pesintä voi epäonnistua monesta syystä. Vesistön veden pinnan vaihtelu voi jättää välillä pesän kauas rannasta ja hetken päästä pesä voi kellua vedessä kesäsateiden yllättäessä.
– Säännöstellyllä järvellä varsinkin vedenkorkeus voi vaihdella paljon, tuumaa Antero Haataja.
Sorsat ovat paikkauskollisia. Jos pesintä on onnistunut, tulee emolintu pesimään samaan pesään. Myös poikaset pyrkivät takaisin syntyseudulleen.
Haataja tähdentää, että sorsakannan elpymistä metsästäjät voisivat edistää myös niin, etteivät syksyllä ampuisi naaraslintuja. Miehet toivovat, että maastossa liikkuvat kiertäisivät mahdollisimman kaukaa, jopa 100 metrin päästä, keinopesät touko-kesäkuussa, ettei muninta häiriintyisi.
