Ym­pä­ris­tö siis­tiin siivoon ja oivaan ojen­nuk­seen – Vestia palkkaa nuoria en­sim­mäi­seen ke­sä­työ­paik­kaan

Nuoret työskentelevät Vestialla kahden viikon mittaisissa jaksoissa kesä-heinäkuun aikana (kuva viime vuodelta).
Nuoret työskentelevät Vestialla kahden viikon mittaisissa jaksoissa kesä-heinäkuun aikana (kuva viime vuodelta).
Kuva: Vestia Oy

Tulevana kesänä Vestia Oy antaa kahdeksalle nuorelle mahdollisuuden maistaa työelmää.

Yhtiö työllistää ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa kahdeksan 13–16–vuotiasta nuorta. He työskentelevät työpareittain kahden viikon mittaisissa jaksoissa kesä-heinäkuun aikana.

Ensimmäiset nuoret aloittavat työnsä Vestialla 1. kesäkuuta. Vaihtelevaan työhön kuuluu muun muassa jätekeskuksen piha-alueiden ja hallien siivousta ja roskien keräilyä, nurmikon leikkuuta ja haravointia sekä muita avustavia tehtäviä.

Lisäksi Vestia on palkannut kaksi kausityöntekijää vaativimpiin työtehtäviin, joissa tarvitaan esimerkiksi kokemusta ajokorttia.

Vestia on palkannut eri-ikäisiä nuoria kesätöihin usean vuoden ajan. Tämä kesä on jo kolmas, kun kesätöihin valitaan sellaisia nuoria, joilla ainoa mahdollinen työelämäkokemus on työelämään tutustumisjaksoilta eli TET-harjoitteluista.

– Haluamme antaa mahdollisuuden nuorille saada ensimmäinen oikea työkokemus, joka monesti avaa ovia myös seuraaviin kesätyöpaikkoihin, kertoo viestintä -ja henkilöstöpäällikkö Mervi Väisänen.

Kahden viikon kesätyöpaikat kiinnostivat kaikkiaan 108 henkilöä. Määrä on noussut aiemmista vuosista yli 100 prosenttia.

– Tähän on varmasti vaikuttanut ainakin se, että olemme muuttaneet kesätyöpaikkojen markkinointitapaa ja lisäksi meillä jo kesätyöntekijöinä olleet ovat sanoneet suosittelevansa meitä kesätyöpaikkana, sanoo Väisänen.