Suomen Kotiseutuliiton järjestämässä Vuoden kotiseututeos -kilpailussa on mukana viime keväänä valmistunut Revonlahden kyläkirja Revonlahti – historiaa ja ihmisten tarinoita.
Kotiseutuliiton kilpailussa on mukana 35 teosta eri puolilta Suomea. Liiton asettama raati valitsee finalistit alkusyksyllä. Finalistien joukosta voittajan valitsee tänä vuonna Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski. Voittajateos julkistetaan Turun kirjamessuilla lokakuun alussa.
Revonlahden Kotikyläyhdistyksen kyläkirjatoimikunta uurasti kirjahankkeen parissa kolme vuotta. Teoksessa on yli 600 sivua historiaa, henkilöitä, tapahtumia, sattumuksia, paikkoja ja aikalaiskuvauksia aina 1550-luvulta nykypäivään asti. Kyläkirjaa on ollut kokoamassa noin 30 kirjoittajaa.
Kirjan kuvitukseksi lukemattomat kyläläiset toivat arkistoistaan valokuviaan, niistä vanhimmat ovat 1800-luvun lopulta.