Siikalatvan päiväkotien pihapiirissä haastatellut vanhemmat olivat kaikki kuulleet sivistyslautakunnan maaliskuussa tekemästä päätöksestä luopua varhaiskasvatusmaksusta.
Vanhempien näkemys oli, ettei muutos vaikuta kyseisten perheiden tulevaisuuden suunnitelmiin.
Kestilässä Laura Päkkilä kuvaili päätöstä kunnalta positiiviseksi eleeksi, jonka hän toivoo houkuttelevan Siikalatvalle uusia asukkaita.
Jenni Myllylä arveli, että muutos voi vaikuttaa, montako lasta perheisiin suunnitellaan.
– Myös aamu- ja iltapäiväkerho voisivat olla maksuttomia, toivoi Piippolassa perheineen asuva Myllylä.